Iltakaudet aina myöhäiseen yöhön istuivat kahden kamarissa, ja supattelivat, mitä lienevätkään, siitä eivät muut saaneet mitään tietää, ainoastaan Katrille heitettiin jokunen katkonainen ja epäselvä ajatus kuin koiralle luupalanen, vaan joista hän ei toki tahtonut muille perheen jäsenille mitään hiiskua.
Tahtoi jo itkettää kun miehensä vieraasta piti enempi kuin hänestä, ja oli tämän loikareen kanssa sokeasti liittoutunut, jota se ei milloinkaan ennen ollut tehnyt. Mutta sulki sentään kaikki katkeruudet sydämmeensä, toivoen jotta tuo syöttiläs viimeinkin matkoihinsa menisi.
Hän toisinaan pistäysi kamarissa asioissaan sivusilmällä nähdäkseen ja edes vilaukselta kuullakseen, mitä he toimivat ja keskustelivat. Antti istui tavallisesti pöydän ääressä, nähtävästi kirjoituksen hommissa, koska Katri huomasi hänen kädessään kynän ja edessään pöydällä levällään olevan paperin. Mutta keskustelu katkesi hänen sisään astuissaan, jota tavallisesti tuo toisessa päässä pöytää istuva vieras johti.
"Antti hyvä — sanohan nyt minulle, mitä salaisia asioita sen vieraan kanssa toimitat?" Katri kysyi eräänä päivänä kun olivat Antin kanssa kahden kesken kamarissa. Ja kysyessään laski hän molemmat kätensä miehensä olkapäälle katsoen häntä silmiin niin laupeasti ja pyytävästi että vähällä oli itku päästä.
"No elähän nyt — se on kieltänyt sinulle ja kenellekään sitä puhumasta, mutta kun se menee pois, niin — ole nyt rauhassa siksi", Antti vastasi ja silitteli Katrin kasvoja.
Tuo vähän lohdutti että saa sittekin tietää kun se menee pois, mutta miksi häneltä nyt noita salaisuuksia kiellettiin, oliko hän mikään suupaltti, juorukello, että sitä muille olisi lähtenyt sanomaan.
Eräänä iltana kutsui Antti Ellin ja Katrin kamariin.
"Tämä vieras ei kuulu olevankaan mikään tyhjä mies", alkoi Antti nostaen otsakurttunssa aina hiustensa rajoille saakka, sekä lisäsi sitte: "puolen manttaalin talo kuuluu olevan siellä kotipitäjäässä ja tuhansia pankissa, mutta puuttuu emäntää. Sitävarten hän tässä äsken tuumasi että jos hän saisi sinut, Elli —."
Elli pisti sormet korviinsa ja isosti nauraa hohottaen poistui kamarista, heittäen jälkeensä oven selälleen.
"No, jo nyt sinäkin — vai jo sille Ellillekin sulhasia toimitellaan! Katrikin sanoi katsoen Anttia nuhtelevasti silmiin sekä poistui kamarista tuumaillen että antaisiko tuo nyt lapsensa tuollaiselle kerjuherralle — mikä lie joku virasta erotettu renttuherra."