Hänkin heittäytyi jälleen vuoteelle ja vedettyään peitteen ylitsensä, yritti nukkua. Mutta uni tuntui olevan kaukana, niin kaukana kuin itä on lännestä ja pohjoinen etelästä. Täytyi taas kääntää toiselle kyljelle kun toista alkoi pakoittaa ja säiliä.
Mielessä oli vaan satamarkkanen, jonka vieraallensa oli suurissa toiveissa antanut.
Eiköhän liene vaan ollut konna koko mies?
Hän oihkasi ja voihkasi, ryki ja pelmuili peitettä, että Katrikin heräisi ja saisi sanoa tuskansa.
Ja pian Katri havautuikin, jolloin Antti jälleen käänsi kylkeän ja voihkasi.
"Mikä sua vaivaa, Antti, voitko pahoin vai miten?" Katri kysyi kun kuuli levottomuuden.
"Harmittaa niin vietävästi ettei unetakaan", Antti lyhyesti vastasi.
"No, mikä sitte?" Katri jälleen kysyi yhä enempi kiinnittäen huomiotansa miehensä levottomuuteen.
Antti kertoi antaneensa vieraalle satamarkkasen sitä ja sitä tarkoitusta varten.
"No, olet sinä hullu koko mies, kun tuolla tavalla rahojasi viskelet maailman kulkijoille, laiskoille — sekään ei olisi tarvinnut muuta kuin potkia pihalle heti tultuaan. — No jopa sitä kaikkia kuulee kun tuommoistakin — ja järki mies —" Katri melkein nuhtelemalla puhui.