Ja kello kuuden tienoissa oli määrä juhlan alkaa ja tuota määräystä ei kukaan ollut unohtanutkaan, sillä jo paria tuntia aikaisemmin alkoi juhlapukuisia vieraita saapua paikalle. Ja kun läheni tuo määrä-aika, silloin saapui niitä oikein tulvimalla, isännät ja emännät tavallisesti hevoiskyydillä, mutta muu väki jalkapatikassa.
Kirkon ympärillä suurimpina juhlinakaan ei nähty näin taajassa seisovaa väkijoukkoa kuin nyt Lakson kartanon vierasvaraisella kentällä.
Täsmälleen kello kuusi nousivat kapteeni ja Hjalmari-herra kallion jyrkimmälle kohdalle ja kääntyneinä porisevan, taajassa aaltoilevan ihmisjoukon puoleen, katselivat he hiukan tyyneenä ja hymyilevästi keskustellen, tuota onnistunutta moniväristä taulua, jonkalaista ei yksikään taidemaalari vielä milloinkaan ollut kyennyt siveltimellään saada aikaan.
Sitte tuo eloisan näköinen, vilkasliikkeinen kapteeni ja hänen hulivilin luontoinen poikansa Hjalmari, paljastivat päänsä kumpikin. "Pyytäisin suun vuoroa!" huudahti kapteeni raikkaalla ja vähän niinkuin liikutuksen sekaisella äänellä, jolloin sorina ja porina väkijoukossa heti vaikeni ja jokainen kääntyi katsomaan mistä päin ääni tuli.
"Lausun vaan jokaisen teidät, omat alustalaiseni, terve tulleiksi tähän yksinkertaiseen juhlaamme, jonka olen, kunnioittaakseni tämän poikani hääpäivää, joka on juuri tänään, toimeen pannut. Sekä kehoitan teitä ujostelematta käymään käsiksi kaikkiin, mitä meillä on tässä tarjottavaa. Niin, elkää säästäkö mitään, sillä jos esillä olevat sattuisivat loppumaan, niin tuodaan uutta."
Nauraen kompuroivat herrat alas kalliolta mennen tarkastusretkelle pöytien luo, nähdäksensä josko tarjoilijat tekivät tehtävänsä, tarpeeksi kohoittamalla kansaa ryhtymään virkistämään itseänsä saatavissa olevilla ruoka- ja juoma-aineilla.
Antti Komulainen seisoskeli kallion juurella nojaten niinipuun runkoa vasten sekä katsellen kuinka viinahimoiset kursailematta tunkeusivat pöydän ympärille ja lasillisen toisensa perään kaasivat avaraan kurkkuunsa. Useat nautittuaan ensimmäisen lasin, poistuivat hiukan pöydän luota, mutta tekivät samassa täysikäännöksen ja nielaisivat toisen.
Kun sitte olivat kurkut karvaalla puhdistettu, ilmestyivät lusikat taskuista kouraan, joilla luikittiin rasvaista lihan ja perunain sekaista ruokaa niin paljon kuin vaan luonnolle kelpasi.
Sitä tilaisuutta ei Antti Komulainenkaan unohtanut. Mutta kapteenin äskeisestä puheesta oli jäänyt eräs kohta hänen mietittäväkseen. Ja se oli tuo että tällä juhlalla tahtoi hyväluontoinen kapteeni kunnioittaa poikansa Hjalmari-herran hääpäivää, eikä omia alamaisiansa, jotka olivat saaneet kantaa päivän kuorman ja helteen. Hän kyllä tarjoo heille viinaa, olutta, kahvia ja lihasoppaa, mutta hän ei kunnioita heitä, vaan poikansa hääpäivää. Ja kuitenkin olivat nuo alamaisraukat hankkineet kapteenille tilaisuuden toimeen saamaan tuollaista vierasvaraisuutta. Kaiken tuon omaisuuden olivat he työllänsä kapteenille ansainneet.
Komulainen nakkasi lasillisen viinaa suuhunsa ja läksi ruokapöytiä kohden tunkeilemaan.