"Niin, joko sinun kuinka kovin mielesi kotiin kaipaa, että jos vielä jäätäisiin?" Katri kysyi miestään silmiin katsoen.
"Lähtään pois — en minä viitsi —" Antti vastasi ja kääntyi menemään. Hänen leikkasi niin luontoa että oksennutti.
"Tule tänne Heikki — kyllä sitä nyt mentävä on kun se tahtoo ja on niin pahoin voivan näköinen", Katri sanoi ja otti Heikki-pojan käsipuolesta kiinni, kun se kiviä nakkeli että huoneen seinä rapisi. Sitte lähtiessään antoi hyvästit Wampulan emännälle ja Wuorisen Maijastiinalle sekä pyysi heitä joskus pistäymään Lehtiviidassakin.
"Saapihan sitä siellä käydä kun ei koskaan ole oltu, ja sanotaan siellä olevan kaikki niin hyvän voinnin näköistä", eukot juttusivat, sekä Wampulan emäntä hymysuin vielä lisäsi että: "on tuo Heikki-poika oikea isänsä kuva, ja sen sillä on luontokin. Tuossa hiekassa se on vaan kaiken aikaa kivillä leikkinyt ihan sanaa hiiskumatta, ja nyt on valmis vastaan panotta lähtemään."
"Minne se Elli meni?" Antti kysyi kun jo oli kiipeämässä kärryn säätille Katrin viereen.
"Tuonne jäi Kähärilän Annin kanssa juttuisille — antaa sen jäädä tänne kilpailuja katsomaan", Katri vastasi pidellen lujasti Heikkiä sylissään.
"Eikä saa jäädä — kotiin pitää tulla", Antti sanoi oikein vihan väessä, otsakurttujansa painellen sekä istuen ajoon valmiina säätillä.
"No, jopa sinä nyt morakoitset — tässä nyt nuoria sitte niin orjuutetaan, aika sittekin kun tänne pääsevät. On siellä Sannakin ja paljon muita — kyllä sitte tulevat yhdessä — anna vaan mennä!" Katri puolteli äidillisesti.
"Tuossahan sitä päästään koska haluat — Olkoon sitte siellä vaikka ikänsä!" Antti kiivaan puolisesti sanoi ja ohjaksien perillä hotaisi hevoista lautasille että se heti laski täyttä minkä jaloista lähti.
"Siunatkoon — kuinka olet juonissasi, kun ihan olimme Heikin kanssa pudota tuossa nytkähtäissä — mitäs olisit sanonut jos olisimme killahtaneet tuonne ja taittaneet niskamme eli halaisseet päämme", Katri saneli vähän toruvasti yhä lujemmin pitäen Heikkiä sylissään.