"Oo — vai ei muuta — kuinka sinä Heikki tuollaisesta — häpeähän toki! Lasten pitää olla sovinnossa kuin papuvarret", äiti sanoi nuhtelevasti katsoen penkillä nyyhkivää Heikkiä, sekä samassa työnsi vaatetta nyrkeillään, jotta saippuavaahto pärskähteli vasten silmiä.
Elli korjaili hameitaan, astui sitten kangastuoleihin ja alkoi kutoa kalistella.
"Ota kirjasi ja lue!" käski isä Heikkiä. Otti sitte uunin orrelta vanhan hattunsa ja meni korjustelemaan karjapihan aitaa.
Hetkisen korjailtuaan tuli siihen Tervajukka kirves olalla menossa kantoja pilkkoilemaan. Mutta, kun huomasi Antin, tuli luo ja istahti ääressä olevalle hakopölkylle ensin sanottuaan hyvät päivät. Purasi tupakkamälliään ja mutisteltuaan huuliaan ja heitettyään päätään vasemmalle, sylkäsi hän sekä kysyi:
"Mitästä nyt täällä kuuluu?"
"Ei mitään erityisempää — kuluu tässä päivä eräällään, kaksi peräkkäin. Mutta mitä siellä kartanossa tiedetään?" Antti kysäsi pystyttäen aitaseivästä vanhaan reikään.
Jukka laski kirveen viereensä ja sanoi: "Ei nyt kummempia, kovasti vaan kiitellään kapteenia siitä Juhannusjuhlasta. Ja kyllä siinä kiittämistä olikin. Oikein siellä miehet näkyivät kellistyneen juhlan kunnioiksi."
"Lieneekö tuo ollut muuta kuin häpeäksi? Minusta olisi ollut tuntuvampaa jättää viinat ja oluet tekijöillensä ja ostaa sen eteen muutamia vaatekertoja ja lahjoittaa ne köyhemmille. Mutta vähän sitä herrat muuta muistavat kuin ylellisyyttä, johon itse ovat uppoutuneet korvia myöten, ja kun ovat tottuneet aina vaan kyntämään toisen vasikalla omain karsinassa lihotessa", Antti puheli oikein viisaustieteellisen näköisenä vääntäen vitsaksia seiväspitimiksi.
"Elä veliseni härnäile enää kapteenistamme ja muista herroista sitä vanhaa virsikuluasi; sinusta jutellaan jo hyvin tyytymättömästi siellä herrasväen kesken." Jukka sanoi silmät haalean näköisinä ja päätään vasemmalle heittäen.
"Asiasta en ole tietämätön. Jopa se siellä juhlassakin uhkaili pois torpasta."