Katri laitteli perunapuuroa väelle iltaiseksi ja Elli toisessa kamarissa katseli muuatta kirjettä, jonka eilispäivänä Konkkaniemen isäntä oli Maunulasta tuonut sekä tuossa tiellä sivumennessään hänelle antanut. Kirje oli kyhätty raskaalla kädellä, jotta kynä useissa kohdin oli tunkeutunut paperiin, tehden siihen mustia reikiä.
Sisältö oli seuraavanlainen:
"Maunula 18 p. Heinäkuuta 1893. Ystäväni Elli.
Koska minulla on vähän asioita isällesi, niin olen päättänyt lähteä ensi lauvantaina siellä teillä käymään. Ne on niistä talon toimista. Ja olen samassa tuumaillut vähän sinne päin että sinä Elli, entinen rippikoulutoverini, suvaitsisit ottaa minut vastaan samalla kertaa niinkuin naimamiehenä. Luultavasti sinä jo pian miehen otat, niin olisi kait sama, vaikka minun ottaisit. Jää terveeksi ja ole kotona ensi lauvantai-illalla.
Pertti Maunula."
Elli kätki tuon kirjeen pöytälaatikkoonsa. Hän ei ollut siitä mitään kelleen virkannut, eikä aikonut vastakaan virkata.
Katseli sitte epämääräisesti eteensä ja ajatteli "ettei kenestäkään muista huolisi kuin Willestä, jos kerran siksi tulisi että miehen ottaisi. Ehkäpä ei se miehelässä-olokaan niin hunajalta maistune ja sitte pitää lapsia yökaudetkin hoitaa ja tuuvitella, kun niitä tulee."
Samassa ryöpsähti Sanna sisään punakkana ja helakkasilmäisenä. Vähällä oli ettei noista pullevista poskipäistä veri tipahtanut, kun oli niin hehkuvan punakka.
"Maunulan Pertti tuli, ajoi pihaan että rämähti kiiltokylkisellä, pystöpäisellä, mustalla oriillaan. Kuinka komeat sillä ovat nuo turkkilaiskärrytkin. Lenkahutti rattailta alas kuin puolinainen herrasmies, kytki oriinsa tuohon säleaitaan, astui luokseni kun olin tulemassa karjatarhasta ja kysäsi nivakasti ja silmäänsä vilkauttaen: 'onko Elli kotona?'"
"Jumalan tähden — mene ja sano etten ole kotona!" Elli hätäisesti sanoa hosautti ja työnsi Sannaa, olkapäästä ovea päin.