Hän kirjoitella rapsutteli jo monta monituista ehdokaslistaa. Olisi tahtonut saada tuohon kuulutukseen kaiket mielipiteensä, ettei siinä kokouksessa enempi olisi kaivannut sanojaan tuhlata, mutta ajatteli että jos pappi panee pahakseen kuulutuksen pituuden, ja nakata vilkahuttaa sen pesään, jossa ahnas tuli saarnailee kivisille seinille.
Hän lyhensi arkin pituista kuulutustaan moneen kertaan. Vedellä raapusteli kymmeniä rivejä pitkin rautatiekiskon kaltaisia viivoja, kirjoittaa koukeroi taas rivien välimaille, pyyhkieli jälleen pois, kirjoitti uudelleen uutta lajia ja hylkäsi taas.
Semmoista tekoa hän teki tuntimääriä eräällään. Meni väliin kohlotteli työmaille ja antoi pojille hajutonta nokkanuuskaa kun löysi heidät työn kanssa leikittelemässä. Palasi pälkötteli jälleen pää riipuksissa ja miettivän näköisenä kuin laiska hevoiskoni: Istui jälleen panemaan paperille mitä oli matkalla miettinyt, kun kotiin ehti…
Luettuansa taas paperille panemansa, oli siinä se ja se liikoja, jotta täytyi karsia pois kuin puusta kelvottomat laho-oksat, jolloin se ja se, oli lisättävä muuten ei ollut täydellinen.
Oli Perjantai-ilta. Heikki seisoa nyhjötti pöydän korvalla moljottavin silmin ja isän antamalla lyijykynällä varusteli sanomalehden reunoille jotakin, jotka hänen mielestään olivat olevinaan kirjainten alkuja. Vetelästi hän katseli edessään olevalle paperille, johon isä oli piirtänyt kirjainten kaavoja. Antoi sitte lyijykynän mennä sihittää niiden mukaan sanomalehden tyhjillä reunoilla, mutta kun ei saanut yhtäläisiä, heitti kirjoitushommat sikseen ja kävi uunin eteen, otti sen otsalta isänsä piipun ja rupesi sitä huvikseen katselemaan ja imeskelemään.
Antti istui syviin mietteisiini hukkuneena pöydän ääressä ja katseli tylsillä silmillään edessänsä päättymäisillään olevaa kuulutusta. Heikki tuhisti purnutteli nenäänsä ja oli hyvillään kun ei isä lainkaan huomannut hänen vehkeitään.
Katri tuli sisään sukanneule kädessä, istui tuolille, katseli kirkkain silmin, joista hieno alakuloisuus kuvastui, ensin Anttia, sitte silmäsi uunin luona piippua imeskelevää Heikkiä ja hymyili.
"Pane pois se piippu — ei lapset saa tupakoimista opetella, kyllä sitä miehenäkin vielä ehtii, eikä se ole varsin tarpeellista silloinkaan", hän sanoi melkein kuiskaamalla Heikille, joka vastaukseksi katsoa mulautti rengassilmillään jyrkän otsansa alta imeä maiskutellen yhä ahkerammin.
Katri taas hymyili ja alkoi neuloa; katsoi väliin Anttia, väliin Heikkiä, sekä jälleen sukanneulettaan pää kumarruksissa.
Taas rapisi paperi Antin edessä, kun siinä kynäänsä kankeasti käytteli juuri kuin kyntömies auraansa. Pää lepäsi hiukan vinoon vasemmalle ja tuo luiseva koukkunenä milt'ei tunnusteli paperia minkälaisia kirjaimia siihen syntyi. Rinta ja vatsa olivat sisään painuksissa, olkapäät vuoroin nytkähtelivät ja oikean käsivarren täytyi hypähdellä paikasta toiseen, eteen ja taakse aina sen mukaan kun noita epätasaisia rivejä kuin jäniksen polkuja paperille karttui.