Katri seurasi miehensä lystillisiä kirjoitustemppuja niin usein kuin neuleeltaan ennätti, silmäilemällä noiden tukevain hartiain liikkeitä ja pään kummallisen tarkkaavaa asentoa.
Viimein heitti Antti kynänsä mustepullon viereen pöydälle, sanoen:
"No siinä, valmistuipa vihdoinkin, ja semmoisenaan saapi se luistaa pastorin kynsiin. Saapi kyllä, en koske siihen enään — enkä."
"Kyllä oletkin sitä jo jauhanut kuin mylläri tuoreita jyviä", Katri sanoi hymyillen. Pyyhkäsi suupielistään vesitipat ja antoi sukkapuikkojen tanssia.
"Jassoo — Katriko se — ooho, mit sinä Heikki — anna olla se piippu ja sukkelaan! Vai että sinä tässä jo piippua hyväilet —" Antti sanoi taakseen katsoen pyöristellen suuria rengasmaisia silmiään, jotta valkeaiset loimottivat.
Silloin otsakurtut heti putosivat kulmille ja hän nousi kävelemään.
"Mutta, kuulehan Antti, oikeinko sinä ajattelet että mekin ostaisimme semmoisen talon kannikan, josta Pertin kanssa puhe oli tuonnoin?" Katri kysyi miettivän näköisenä katsoen Anttia silmiin sekä laskien neuleensa ja kätensä helmoilleen.
"Miksikäs se elämä tässä muuten valkenee. Mentävä tästä kumminkin tulee, jos ei nyt niin joskus. Ja sitä parempi vaan mitä aikaisemmin eteensä katsoo; eiväthän sitte työt turhaan mene, kun on oma nurkka; mutta nyt ne menevät, menevät toisen käden lämpymiksi. Eikä tätä orjuuttakaan aina voi kestää", Antti jutteli, kohotteli olkapäitään, nosteli otsakurttujansa ja kallisteli päätään puoleen ja toiseen.
Katri päästi syvän huokauksen, ja sanoi:
"Mutta luuletko sitte semmoisessa talomurusessa puuveitsellä hopeata leikattavan? Luuletko silloin orjuuden loppuvan? Silloin se vasta alkaakin ja kouristeleekin oikein rautakourilla. Ja sille kylän porsaatkin nauravat että kun nyt olemme tämmöisen upean torpan tehneet metsään, jossa huuhkaimet huuhtelivat kolkolla nuotillaan ja muut otukset hallintoa pitivät, tällä sialla, missä tämä pirttihuoneus nyt seisoo, olemme raivanneet hyötypeltoja kaksikymmenisen tynnyrialan ja muokanneet paksuheinäisiä niittyjä, olemme olleet tässä jo kahdeksantoista vuotta — ja nyt — nyt jätämme tähän muiden hyväksi kaikki, laittaumme itse maailman selkään; ja sille nauraa jos kuka."