"'Mutta sinne kurki kuolee ennenkuin suo sulaa', sanotaan sananlaskussa. Kyllä neuvoisin vaan teitäkin pysymään paikoillanne, koska olen kuullut että hankitte taloa. Ei niissä talon kappaleissakaan kultaa kourin kaiveta. Toista on tämmöisessä torpassa, joka vetää vertoja jokaiselle tämän tienoon talolle."
Rautiolaisen harteet nytkähtelivät yhä voimakkaammin, ja pelkästä innosta nuo suuret harmajat silmät loimosivat kuin revontulet ja rykiminenkin unohtui sitä puhuessa.
Antti päästi kolakan naurun, laski kädet polvilleen ja sanoi:
"Ohoh, — ohoh sanon vieläkin. Kyllä nyt tulee liikoja. Paikka huonompikin kun se on oma, toisekseen vastaa torppaa vaikka siitä rahoja lapiollakin koottaisiin kuin hooperkin äijän hattuun. Torppari on aina torppari ja orja on aina orja. Se on selvää."
Rautiolainen rykäsi, nosteli olkapäitään ja nytkähytteli harteitaan, sanoi:
"Kyllä vaan tuhatta ennemmin olisin tässä Lehtiviidassa torppari-orjana kuin Rautiotalossa isäntänä."
Antti hymähti, nousi ja mennä muokkasi kamariinsa mutisten itsekseen:
"Sekin on nyt saanut oman nurkan, niin jo on kääntynyt herrain ja isäntäin puolelle, niin mukamas kun on isäntä itsekin."
Katri ajatteli kahvia tarjotessaan Rautiolaiselle, että "tuo Antti on niin kummasti suuttunut noihin herroihin että se uhraa vaikka oman itsensä ennenkuin heittää niitä mielestään, ja sentähden se on aina niin tyytymätönkin", mutta ei sentään ilmaissut sitä ajatustaan vieraalle.
13.