"Tosin herrat ja oppineet eivät voi tarttua auran kurkeen niinkuin te, sillä heidänkin täytyy pysyä kutsumuksessansa, käydä sitä rataa ja tehdä ne tehtävänsä, jotka heille ovat määrätyt."
"Tyytykäämme siis kukin onneemme ja osaamme, niin Jumala on lahjoittava meille menestyksen ja siunauksen."
"Sitä vastaan ei minulla ole mitään sanottavaa, että te yhdessä ostatte taloja ja sitte ja'atte ne keskenänne jos kerran valtiolta siihen luvan saatte, mutta pitää katkeraa mieltä niitä kohtaan, joista rippuu toimeentulomme, on vahingollista, se on häpeällistä. Tietysti on olemassa epäkohtia kaikella alalla, niinpä isäntäin ja torppareinkin välillä, mutta te siinä kohden ryhtyisitte maailman parantajiksi tavalla semmoisella, joka vaan herättää vihaa ja katkeruutta. Sellainen ei sovi siveellisessä yhteiskunnassa, sillä se hävittää vakavan periaatteemme olla rauhan rakentajina ja kannattajina. Ja mitä tulee siihen että te olisitte kantaneet orjuuden ijestä toisen isäntävallan alla, niin se ei ole totta. Minä tunnen teidät jokaisen ja tunnen myöskin isäntänne. Mikä hätä ja orjuus on esimerkiksi Komulaisella ollut kärsittävänä? Hän on rakentanut torppansa tähän viidakon keskelle, jotta se jo ulkoapäin näyttää muhkealta ja somalta kuin herraskartano. Torpan maihin kylvetään kymmenen tynnyriä ruista, saman verran kauroja ja viisi tynnyriä ohria sekä tarpeeksi asti muuta kesäviljaa; te ruokitte toistakymmentä nautaeläintä ja kolme hevosta. Hinkaloistanne ei lopu vilja milloinkaan, jopa saatte sitä tarvitseville myydäkin niin että teillä on panna rahoja lainaankin. Ja tästä kaikesta te suoritatte veroa kartanoon neljäkymmentä päivätyötä, ja kun tuon vähäpätöisen veron suoritatte, saatte elää niinkuin vapaa talonpoika ainakin; ja sillä tavalla te olette elänyt tähänkin saakka jo yli kaksikymmentä vuotta sekä saatte elämänne loppuun saakka te itse ja lapsennekin elellä. Kukaan teitä ei torpassanne ole häirinnyt. Mitä syytä siis Komulaisella on isäntäänsä moittia? Sanokaapa?"
Komulainen mietti hetkisen tuijottaen synkän näköisesti pitkin sivuansa pöydän alle, sekä liikutellen pitkäkarvaisia kulmiaan, vastasi:
"Mutta täytyypä teidänkin herra pastori se myöntää, että alamainen on aina orja, hänen täytyy aina totella ja jos ei voisikaan, niin hänet auttamattomasti ajetaan maantielle."
"Saapihan mennä vaan kuin kulkukoira, ja siinä ei auta papit eikä lukkarit", säesti siihen eräs Karhulan torppareista.
Äkkiä nousi hirveä mellakka ovella. Pari puolihumalaista talollista oli työntymässä sisään. Mutta irvissä hampain junnasi Maunulan Pertti ovea ponnistaen jalkojaan kynnystä vastaan ja vasemmalla kädellään ovipieleen.
Ulkona telmäsivät ja kiroilivat talolliset kuin sata mustilaista. Tervasankon saivat käsiinsä eteisestä ja tuhat muruiksi se hakata moukutettiin vasten ovea, jolloin ovi, lähiset seinät, lattia ja kattokin ensikerran elämässään saivat maistella tervaa.
"Ö-höm —", nimismies sanoi ja alkoi vedellä pitkiä sääryksiänsä ovelle.
Pertti vilkautti silmäänsä ja päästi oven, kun nimismies lähelle joutui.