Tuon kokouksen tyhjiin mentyä, pidettiin uusi, mutta siitä ei enään kuulutettukaan kirkossa, vaan Lehtiviidan Heikin ja Ellin tehtäväksi tuli suullisten kutsujen kulettaminen torpparistoon.
Tässä kokouksessa, johon kaikki Karhulan torpparit ja puolet Lakson torppareista olivat saapuneet, liittoutui oman nurkan ostoon kolmekymmentä torpparia. Kymmenen taloa arveltiin välttämättömästi tarvittavan heidän keskensä jaettavaksi, joiden kauppoihin yksimielisesti suostuttiin valitsemaan Antti Komulainen ja Maunulan Pertti. Samoille miehille annettiin myöskin toimeksi hakea kuoletuslainaa valtiolta talojen ostoon, sekä anomaan lupaa niiden jakamiseen. Luonnollisesti luottamus heitettiin yksin Komulaiseen, joka puuhan oli alulle pannut ja jonka kykeneväisyys katsottiin muita monia kertoja etevämmäksi.
Pian olikin Antilla ja Pertillä tiedossa määrätty talosumma. Silloin pidettiin Lehtiviidassa taas uusi kokous, jossa osakkaille esitettiin, mitkä tilukset olisivat saatavissa, ja mitkä hinnat niistä vaaditaan.
Nuo ehdot olivat jokaisen mielestä siksi edulliset ja hinnat huokeat että oikein suurimmalla riemulla päätettiin ryhtyä hakemusten laatimiseen ja jätettiin sekin tärkeä toimi Antti Komulaisen tehtäväksi, jota jo alettiin katsoa silmiin kuin keisaria ikään.
Ja kokouksen päätyttyä sai tuo suuri hyväntekijämme kolmekymmentä lämmintä silmäystä ja sydämmellisintä käden puristusta.
"Muistattehan pistäytyä meillä ensi sunnuntaina? Tulkaa oikein joukolla ja jo lauvantai-illalla. On huvittavaa saada keskustella niistä hommista, ja tottahan sitä jotain tarjottavaakin — niin muistattehan?" torpparit sanoivat hyvästi heittäissään, joten kolmekymmentä tuollaista kutsua saivat onnelliset Lehtiviitalaiset.
Hyvillään liikutteli Antti Komulainen kulmiansa ja antoi lupauksia. Mutta Katri tuumasi että: "eihän sitä joka paikkaan samalla kertaa."
"Ensiksi meille." yksi sanoi.
"Ei, meille ensiksi", toinen intti.
"Meillepä ensiksi kun olemme vanhat naapuruksetkin", kolmas väitti.