"Ei kuulesta ukkoseni, se oikein sopivata ole, että nuo Elli ja Wille yhdessä kaupunkimatkoille pannaan."

"No miks'ei?" Antti siihen tuumasi.

"Kun niillä näyttää olevan yhteiset tuumat — voivat siellä matkalla mitä hyvänsä —" Katri epäillen sanoi.

"Olehan vait — jos niillä ovat yhteistuumat, niin ovat, eikä sitä estä mikään; eikä se Wille niitä huonoimpia miehiä olekaan — puhtaan ja joutuisan jälen jättää työssä jokaisessa", Antti väitti pyyhkien vesitipat suupielistään.

"Mitä niistä kahdesta tyhjästä yhteen —?"

"Tyhjästäkö — tyhjiä olimme mekin, ei omaisuutta enempää kuin vastasyntyneillä, ja toimeenpahan sitä on tultu. — Hyvä ja uuttera työmies on rikkaampi kaikista rikkaista. Antaa vaan mennä yhdessä kaupunkiin", Antti vakavasti vastasi yhä jyvähinkaloa ja niitä säkkejä katsellen.

"No eipä sitä vastusta minusta, menköön vaan, kun se kerran sinusta niin lienee", Katri vastasi ja meni sisään jättäen Antin vielä aitan kynnykselle istua könöttämään. — — —

Kolmannen päivän puolisissa tulla jyryttelivät Elli ja Wille kaupungista. Vielä viimeksi lähellä kotoa kiersivät he kätensä toisiensa kaulalle ja tuikkasivat lämpimän suutelon, ja sitte meni Wille omille rattailleen.

Tallin luo, jonne ajoivat, riensivät Antti ja Katri vastaan. Kyseltyä kuulumisia ja jyväin hintoja, otti Antti rautavöisen matkavakan ja läksi sitä viedä viipottamaan sisään. Elli juoksi jälessä jotta töppöset vilkahtelivat, Wille ja Katri jäivät hirnahtelevia hevosia päästämään.

"Mitästä siellä asiamiehellä sitte sanottiin. Eivät tainneet paperit vielä joutua?" Antti kysyi nostellen otsakurttujansa ja istuen penkillä matkavakan vieressä.