"Tulleet olivat, mutta myttyyn ovat hakemuksenne rusahtaneet — kas tuossa ovat", Elli vastasi ottaen papereita matkavakasta ja pistäen ne Antin kouraan.
"Eipähän, se ei liene totta!" Antti vastasi vaaleten ja huulensa alkoivat vapista sekä otsakurttunsa putosivat kulmille.
"Siitäpä tuon näette", Elli vastasi ottaen pienen sievän paperirasian matkavakasta, ja Antin mentyä kamariin, avoi rasian, jossa punaisten pumpulien joukosta kuulti tukeva ja kaunis kultasormus. Hän hymyili itsekseen, sulki kannen ja pisti rasian taskuunsa.
Mutta Antin sydäntä tykytti niin voimakkaasti, jotta luuli sen rinnasta pöydälle hyppäävän ja korvissa tuntui omituista suhinaa ja sihinää. Hän istui pöytänsä viereen ja alkoi selailla sinikirjavilla karttamerkeillä varustettuja papereita. Loppupuolella sattui hänen silmiinsä:
" Päätös:
Koska asiaan on ryhdytty kapinallisissa aikeissa, ei voida suostua mainittujen — — — talojen jakamiseen, eikä myöskään antaa mitään lainoja sitä varten" — — —
Edemmäksi ei hän jaksanut lukea. Vihaa ja katkeruutta pulpahti mieli kukkuralleen. Itsekseen hän mutisi:
"Nuo kirotut — herrat — niiden juonia — voi minä onneton — voi onnettomia torppari-parkoja — herrain juonia vaan! — Kapinallisissa aikeissako — se on h—tin vale! Pelkästä lähimmäisen rakkaudesta, isänmaan rakkaudesta olen uhrannut itseni — 'Kapinallisissa aikeissa' — se on h—tin vale — — se on herrain - nylkisivät alamaisraukat ja hotkisivat lihat suuhunsa kuin nälkäiset sudet, — uuh — voi voi tätä maailmaa —"
Katri tuli kamariin.
"No kuinkas kävi niiden hakujen?" hän kysyi.