Jos kirkkaan silmäs' oisit Hämeessä auaissut, Niin hieta-kankahalla Tienkäyjä uupunut Se päivän paahtaessa Sinusta voimaa jois, Ja reunallais levähtäin Matkaansa aprikois.
Jos oisit syntynynnä Savoon tai Karjalaan, Niin oisi kuuset nousseet Norossais huojumaan, Niin oisi kuuset nousseet Ja tuomet tuoksumaan, Ja niiden siimehessä Käköset kukkumaan.
Siell' oisi poppa-miehet Ja rammat vaivaiset Hopeeta ynnä kultaa Veteesi vuollehet; Ois tyttäret tyköösi Kes'-öillä kulkeneet Ja lempeä sinussa Salassa kylpeneet.
Ja itse viimein oisit Liikkeelle lähtenyt, Välitse kukka-kumpuin Ja vaarain vierrellyt, Sitt' äitisi sylihin Lopulla puuhanna Imeisten ihmetellä Imatran koskena.
Vaan kehno luonnon tyttö Sun paikkahan pahaan Kuletti kaupunkihin, Kadusta juoksemaan. Olois on aivan outo Ja ratki riemuton, Kuin läikkyis, lähde-parka, Luvaton täällä on.
Oksanen.
Savolaisen laulu.
Mun muistuu mielelleni nyt Suloinen Savon maa! Sen kansa kaikki kärsinyt Ja onnellensa tyytynyt. Tää armas, kallis maa!
Kuin korkeat sen kukkulat Ja vaarat loistoiset! Ja laaksot kuinka rauhaiset, Ja lehdot kuinka vilppahat, Kuin tummat siimehet!
Salot sen kuin siniset on, Puut kuinka tuuheat, Ja kuin humina hongikon Syv' on ja jylhä ponneton, Ja tuulet lauhkeat.