Pääskynen, pieni, Miksikä meille Aina kesiksi Leutosi luot? Miksikä tänne, Pohjolan maille, Aina suviksi Lempesi suot?
Laaksoset siellä, Koissasi, armas, Eivätkö aina Loistelekaan? Eikö myös taivas, Rikkahin riemuin, Paistele sulle, Kirkasna vaan?
Eivätkö immet, Palmikkopäiset, Aina ilolle, Lempeä tuo? Poikoset myöski, Leikissä lemmen, Eivätkö aina Riemuja suo?
Käköiset siellä, Armahat linnut, Eikö huhuille, Laulelekaan? Eikö myös ruusut, Kukkakedoilla, Laksoissa loista, Hohtelekaan?
Tyynöset lammit, Lauhkeat rannat Taivoa, maata Eikö kuvaa? Eikö myös kaste Taivahan mettä Lehdille, maille, Nurmelle kaa?
Lämpimät päivät, Auringon ruskot, Huilut ja soilot Meiltä katoo; Pois sinä lennät Kotihin jälleen: Luoja sen tiennee, Tulletko taas!
Kuule sä armas, Sinne kun joudut, Kaikille kuisku Korvihin näin: Pohjolan maalla, Suomen saloilla, Talven majoiss' on Lempeä myös.
F. Polen.
Lintuselle.
(Runebergin mukaan.)