Sanoppa laulu-lintu, Selitä sirkkunen, Mitenkä niin sinulla Yhä rinta riemuinen! Varahin aamusilla Iloisen äänesi Mä kuulen, iltasilla Suloisen soittosi.
Pesäsi kyll' on pieni Ja tyhjä aittasi, Vaan yhtä kaikki ompi Iloinen mielesi. Sä huolta huomisesta Et tiedä ensinkään, Jos pienintä palaista Ei eineheksikään.
On monta, joill' on siat Eloa täynnänsä Käsissä maat ja vallat Ja ruunut päässänsä; Mut aamuhetket heiltä Ilo on kaukana, Sinä kun uuden päivän Alotat laululla.
On paljon parempi Tok' onni ihmisen. Ja kuitenkin osaansa On tyytymätön hän! Hän saattaisi jos hengen Sinulta ottoa, Ja kuitenkin sä kiität — Hän moittii onnea.
Oh, miksipä hän aina On niin nurehtiva, Kun kaikki ansiotta On saanut luojalta! Ja miksi toisinansa Hän viel' ilostelee, Kun aina tyytymättä Yhä vajaelee!
Ah, laula, laula, lintu, Ylistä onneas! En huokauksillani Se'ota lauluas. Te'e vastakin pesäsi Liki pihoani, Ja tyytymään opeta Mua myös osahani!
Lönnrot.
Tunnon rauha
Ah, kellä puhdas tunto on Ja kalvamatoin mieli, Jonk' ain' on retki polveton Ja laittamaton kieli, Jot' oikeast' ei luovuttaa, Ei väärän puoleen horjuttaa Voi vilpin viehätykset.
Sen silmä aina kirkas on Ja otsa puhdas hohtaa, Poves' on sydän pelvoton, Jos kunka kumman kohtaa. Hän on nuori neitonen, Jokaisen mielitehtoinen, Vaikk' olkoon vanhus harmaa.