Tällaisia tarinoita lateli ukko aamuvalkiaan asti ja Aspela antoi ukolle vielä vähän viiniä palkaksi, jonka saatuansa ukko pani maata penkille.
Kun olimme vähän aikaa nukahtaneet, nousimme ylös, valjastimme hevosen ja läksimme ajamaan Frantsilaa kohti. Paavolan kirkon luona pysäytti Aspela vähän hevosta, että minä sain katsella hautuumaan aitaa, jonka päällä tuo jättiläiskummitus oli istunut. Enemmän minä kumminkin pidin siitä ihanasta paikasta, johon tuo sievä vähäläntäinen kirkko oli rakennettu. Kun jouduimme kirkon sivuitse ajaneeksi, sain korkealta törmältä katsella Siikajoen juoksua ja olin silloin jo tuon mainion joen nähnyt monenlaisena, kapeana ja leveänä luikertelevan. Sama Siikajoki on kaikkine kauneuksinensa vähän oikullinen, etenkin suussa. Juuri Siikajoen emäkirkon kohdalla ovat rannat niin vyöryneet, että tätä kertoessani seisoo jo tuo Herran huone kolmannella paikalla. Kaksi entistä kirkon paikkaa on näet jokeen vyörynyt, vaan nyt ei enään ole mitään pelkäämistä kirkon kaatumisesta ja hautuumaan jokeen vyörymisestä, kun vesi on ruvennut kulkemaan toista puolta ja alas vyöryttämään pohjoista rantaa, niin sanottua Nokantörmää.
Näistä kaikista mullistuksista ja vyörymisistä en kuitenkaan silloin vielä paljon käsittänyt enkä tietänytkään, kun Aspelan vieressä kärryissä istuin. Frantsilassa me yhdyimme Savon maantielle ja ajoimme Temmekselle ja sieltä Tyrnävälle.
Pitkiä huippauksia olimme ajaneet sinä päivänä, niinkuin edellisenäkin, ja monta ihanaa paikkaa oli muistossani, kun ehtoolla myöhään saavuin Aspelan kotitaloon. Mutta yksi tapahtuma minua nauratti vielä Tyrnävälläkin. Se tapahtui Frantsilassa, kun muutamassa suuressa talossa syötimme hevosta. Aspela tahtoi ostaa hevoselle viisi naulaa ruisjauhoja. Isäntä punnitsi pirtissä jauhot, ja sanoi punnittuansa:
— Siinä on runsaasti viisi naulaa jauhoja ja pussin varalta puoli naulaa.
— Mahtaako niin? kysäsi Aspela, näyttäkääs puntaria.
— Mitä niistä moneen kertaan punnitsee, väitteli isäntä eikä tahtonut ensinkään antaa puntaria Aspelalle.
Aspela otti puntarin melkein väkisin isännän kädestä ja punnitsi. Mutta nyt ei ollutkaan pussissa painoa kuin neljä ja puoli naulaa.
— Kuinkas tämä on? sanoi Aspela ja näytti kaikille huoneessa oleville.
Nyt täytyi kaikkien tunnustaa, että siinä oli yhtä naulaa vailla isännän määrästä.