— Yhdeltä viinaveikoltani.
— Oivallinen ja komea sana — vieläkö nytkin ryyppäätte?
— En minä lukua viinasta pidä.
— Sitten meitä on kaksikin juomatonta, arveli isäni, nousten ylös ja samassa menivät äitini ja isäni ulos, jättäen meidät vaarini kanssa kahden kesken.
Kun olimme kahden huoneessa, sanoi vaarini: Ei hän ole yksin turhissaan, isäsi, kyllä minä arvaan, että hänellä on hyvästi rahaa, kun hän Kaliforniasta tulee, ja sitten hänellä on vielä förmyntärin takana rahaa, isänsä perintö Huopalan talosta. Niin muodoin hänestä tulee upporikas. Minä tosin hyväksyn sen, sillä jos hän nyt, niinkuin sanoi, ottaa äitisi emännäksensä, pääsee minun tyttäreni oivallisiin naimisiin ja siitä on hyvää hänelle ja sinulle, Mutta, ja mutassa on monta mutkaa. Mikä tulee minusta silloin? saanko edes asua tässä turvetöllissäkään? Riitamiehiä kun olemme isäsi kanssa olleet, niin se on niippis naappis. Mistä minä vaivainen sen rahan ja tavaran paljouden otan, että minä hänen rinnallansa vähänkään mieheltä näyttäisin. Siinä on, Heikki rukka, asia nyt tekeillä semmoinen, jota minä en olisi suonut tällä puolen hautaa näkeväni. Mitä vasten palasi Heikki Huopala Kaliforniasta ja laittoi tulollansa asiat niin hullulle kannalle, että minusta tuntuu kuin jo rippuisin maan ja taivaan välillä. Ei, ja vielä sittekin ei, ei se ole ensinkään hyvä, että juoda talonsa, äläkä sitä tee sinä, jos joskus talon saat.
Nyt meni vaarinikin ulos ja minä seurasin hänen perässään. Ulos tultuamme näimme, että sade oli laannut ja isäni istui äitini kanssa huoneen seinuksella, multapenkin päällä. Me astuimme heidän luoksensa ja vaarini sanoi heille:
— Kuulkaas, nuoret, minun asiaani ja toivoani! Minä olen eperolla omasta kohtalostani. Sanokaa suoraan, minkä tulevaisuuden te minulle määräätte. Toivoni olisi, että saisin edes tässä töllissä asua kuolinpäivääni asti.
— Sano, Heikki, mitä teemme isän kanssa, sanoi äitini, nojaten päätänsä isäni olkapäälle.
— Helmikangas saapi tehdä, niinkuin itse hyväksi näkee — kyllä saatte seurata minua sinne, mihin minä menen. Kun ostan talon, niin saatte olla siinä, juuri kuin olisitten oma isäni. Mutta suurta rikkautta ei minulla ole, sillä minulla on ollut paljon vastuksia ja hankaluuksia, vieläpä pelkkiä vahingoitakin matkoillani. Ensinkin ei ollut Kaliforniassakaan kullan saanti minun kohdalleni myötäinen ja sitten vielä siitäkin vähästä lainasin yhdelle veijarille tuhannen dollaria ja sinne sekin meni. Sitten vielä sen lisäksi olen sairastanut kolmeen kertaan, joka on ollut vähällä panna taskuni tuhisemaan; mutta kuitenkin sain viimeisinä neljänä vuotena oivallista merityötä eräässä englantilaisessa tullilaivassa, niin että sain säästöön sen verran kuin tarvitsen kohtalaisen talon ostoon. Epäilemättä otatte minut vävyksenne, vaikk'en niin upporikas olekaan.
— Se onkin juuri minun mieleeni, ett'et ole kovin rikas. Kun minulla ei ole mitään muuta omaisuutta, kuin se, jonka olen palveluksessa ollessani säästänyt, niin en kehtaisi silmiänikään avata rikkaan vävyni edessä.