Niinkuin kuuna päivänä iloisissa häissä, niinpä isänikin häissä tanssittiin, syötiin ja juotiin. Häät kestivät kolme päivää, jonka ajan kuluttua kukin meni kotihinsa. Silloin olin minä yhteisesti isäni ja äitini poika ja nautin suuressa määrässä heidän rakkauttansa.
Siten olimme isäni kädellä nostetut alhaisesta asemastamme. Entiset Helmikankaan rengit ja piiat olivat mielellään ruvenneet isäni palvelukseen. Niiden joukossa oli Laurikin, joka oli entisestä erittäin tukevaksi mieheksi kasvanut. Vaarini oli meidän oikea pehtorimme, hänpä tiesikin talomme kaikki koukut ja loukot. Vaarini sai määritellä työt ja toimet ja minä isäni kanssa kuljimme myöskin vaarin määräämissä töissä. Kaikki teimme työtä niin paljon kuin ehdimme, ja isäni sanoi vaarini määräyksistä:
Vanhalla vallat paremmat,
Nuori työlle notkiampi.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Tolpan Pirjon nuttu.
Korvenpään isännän, Sakari Aspelan, emännän äidillä Tolpan Pirjo vainajalla oli ollut pieni tölli Pirttilän talon maalla. Tölliä oli kylän keskuudessa sanottu tolpaksi (oikeammin: torpaksi) ja kun ei saman talon maalla ollut muita torppia, niin oli sille tuo nimi jäänyt, jota Pirjokin sittemmin miehensä kuoltua sai ainoana nimenänsä kantaa. Tolpan Pirjoa oli köyhänä pidetty, ja isännät olivat hyvillänsä siitä, että hän ilman köyhäin apua tuli toimeen, elinkeinonansa käyttäen kirjojen ja kuvien myyskentelemistä, ruumisten pesemistä, hieromista ja taikomista, niinkuin sellaisten mummojen tapa yleisesti oli. Lapsensa, tuon ainoan Katri tyttärensä, oli hän kumminkin toimittanut ruotu-kasvatiksi, esiin tuoden lääkärin antaman todistuksen kivulloisuudesta, joka esti häntä lastansakin elättämästä.
Paetessansa Kemiin tyttärensä luokse oli Pirjo pannut töllinsä lukkoon viimeisen kerran. Kemistä palattuaan Katri aukaisi töllin oven ja otti sieltä kaikki, mitä kelpaavata oli, ja vei ne omain tavarainsa mukana Korvenpäähän. Merkillisimmät kaikista Tolpan Pirjon tavaroista olivat matonkudekerät, joita hän pitkän ikänsä varrella oli hirmuisen röykkiön koonnut, leikaten nauhasiksi ja päistä yhteen neuloen monen monta rievun tilkkua, hameen ja vanhan nutun kaistaletta. Enimmäkseen kaikki kerät olivat niin pilaantuneita kosteassa huoneessa homehtumisesta, ett'eivät kelvanneet paljon muuksi kuin tunkiolle heitettäväksi. Kun tuo Katri emäntä asetti kuteille mattokankaan ja alkoi käyttää paraita noista äitinsä perintökeristä, tuli hän purkaneeksi keriä. Mutta kun ensimmäinen kerä saatiin loppuun puretuksi, oli sen pohjalla kasaan kääritty kangastilkku, varustettu kovalla, ympyriäisellä sydämellä. Kun tuo kova riepukääre au'aistiin, oli sen sisällä vanhentunut, homehtunut kupariraha. Vaikka kuparinenkin, on raha kumminkin aina rahaa, ja kun sitä sellaisista paikoista löydettiin, oli se kaikkein saapuvilla olevain mielestä vähän kummallista ja tuo keräröykkiö rupesi vetämään huomiota puoleensa. Nyt oikein miestuumasta ruvettiin purkamaan keriä, ja kun pohjalliseen päästiin, oli niinkuin noiduttu — aina oli sisässä kuparinen raha, vaikk'ei aina yhdenarvoinen. Niitä oli isompia ja pienempiä ja kun kaikki kerät olivat puretut ja huone hometta ja pahanhajuista tomua täyteen saatettu, luettiin Korvenpään pirtin pitkällä pöydällä kuparirahoja, Tolpan Pirjo vainajan sääsämiä, 243.
Tämä tämmöinen innostutti Korvenpään emäntää hakemaan kaikki äitivainajansa piilopaikat. Vanha, puoleksi mädännyt arkkukin tutkittiin. Mutta äläpäs! kyllä Tolpan Pirjo oli ollut niin viisas, ettei hän ollut rahoja varkaiden varalle arkkuihin pannut, niinkuin muut ihmiset tekevät. Pitkän tutkimisen perästä päästiin selville, että Pirjon koko aarre oli noissa. 243:ssa kuparirahassa, sillä muuta mitään ei löydetty. Mutta toisena päivänä tuli Pirjon vanha päällysnuttu päivän sankariksi, ja se kävi seuraavalla tavalla.
Kun suurin osa ennen leikatuista matonkuteista oli niin pilautuneita, että niitä täytyi pellon höysteeksi kelpaavaksi julistaa ja uloskantaa, ryhtyi emäntä toisiin toimiin ja rupesi ruotimuorin kanssa leikkelemään maton kuteita. Hakiessaan kaikenlaisia vanhoja, kuluneita vaatteita, tuli niiden joukossa Tolpan Pirjon vanha nuttukin näkyville. Sitä oli mummo kumminkin 30 vuotta päällänsä kantanut, ja oli siinä ilman leikittä kumminkin puolen toista sataa paikkaa. Niin oli tuo nuttu sisältä ja päältä paikattu, että tuskin kukaan ihminen ennen oli yhteen nuttuun niin monta paikkaa pannut. Nyt oli kuitenkin nutun olemassa-olo katkaistava ja ruotimuorin sakset rupesivat sitä raatelemaan.
Pahasti räsähteli nuttu ja pölyä nousi vahvasti, kun sitä ratkottiin, mutta tuskin oli yksi sauma auki, kun jo permannolle pirahti kappale ruplan setelistä. Tuo vähänäköinen ruotimuori ei sitä huomannutkaan, mutta sen huomasi emännän rahalöydöistä teroittunut, tarkka silmä. Hän sen kohta koppasi käteensä, sanoen hätäisesti muorille: