— Kyllähän niissä näkyy olevan tarpeellisiakin tietoja, vaikka kyllä on paljon turhan-aikaistakin. Etpä sinäkään noista höpötyksistä ole minulle mitään virkkanut. Mutta vähätpä siitä, saattaahan nuo höpötykset jättää lukemattakin, eihän ne, mitä minä luulen, ole siihen sitä vasten painettukaan, että luettavaksi, ne on vaan siihen pantu lehden täytteeksi.
— Mitenhän mahtanee olla, arveli siihen Aspela.
— Niin, kyllä minä tiedän, että net ovat lehden täytteitä vaan, mutta kyllä minä sentään tilaan sanomalehdet itselleni noiden tarpeellisten tietojen tähden. Eihän siitä nyt maaltaan pois joudu muutaman ruplan tähden ja kyllä minä voin, kun olen hyvä lukemaan ja sanomalehdet minulle itselleni tulevat, lukea nuo höpötyksetkin naisväelle ja uskottaa niitä, että ne on aivan tosia. Usein onkin noissa höpötyksissä oikein naisten sydäntä liikuttavia paikkoja. Kyllähän minä juttujen vaikutuksen tiedän ja silloin kun minä naisille juttuja luen ja ne sitä ihmettelevät ja kukaties muutamissa kohdissa itkevätkin, niin saan ma heidän ihmettelemisellensä nauraa.
— No vaikka niinkin, arveli Aspela.
Olihan tuolla isännällä nyt johtavat syyt, joiden nojalla hän uhrasi sanomalehtien tilaushinnan ja hankki lehdet itsellensä.
Ensimmäinen vastus oli voitettu ja Aspela ilmaisi nyt koko lukuisalle tuttavakunnallensa, että sanomalehdet lisäävät ihmisen päähän tietoja, ja sanoi vielä, että se, jolla on omat sanomalehdet tahi joka on vähintäinkin osalla niiden tilauksessa taikka kaikkein vähintäin kumminkin lukee niitä, on jo niinkuin sivistyneitten joukkoon luettava henkilö. — Nytkös nousi hälinää ja porinaa koko kyläkunnassa. Muutamat irvistelivät ja haukkuivatkin Aspelaa takaapäin, vaan toiset ehättivät mitä kiiruimmittain sanomalehtiä tilaamaan, muutamat yksin, toiset yhtiöihin rupeamalla. Aivan köyhät saivat lainata rikkaammilta, joka myöskin suurimmaksi osaksi kävi Aspelan yllyttäväisen toimen kautta. Alituiseen hän kehoitti ja varoitti. Rikkaita hän kehoitti lainaamaan köyhille sanomalehtiä. — Köyhiä hän taas varoitti laiminlyömästä niiden lukemista, muistuttaen tietolähteitten olevan maailman jaloimpia lahjoja, etenkin kun niitä niin halvalla hinnalla, kuin lainaamalla, saapi muistoonsa omistaa.
Niin oli sivistyttäminen alkanut Pirjon nutusta ja Korvenpään talosta. Pirjo oli kaiken aikaa, kun oli nuttuansa kantanut, koettanut istuttaa pakanallisuutta ja taika-uskoa ympärillensä, mutta nyt täytyi hänen nuttunsa hänen kuoltuansa olla voimallinen keino hänen ynnä hänen voimallisemman toverinsa Kerstilän vaari-vainajan pystyssä pitämän paheen kukistamiseksi. Ja kuta laajemmin sanomakirjallisuus leveni paikkakunnassa, sitä nopeammin rupesivat nuo taika-uskon satoja vuosia voimassa olleet, pakanaliset kahleet riutumaan, jotka monenkin, muutoin kunnon ihmisen ymmärryksen olivat pimittäneet.
Minunkin isäni oli ensimmäisiä, jotka Aspelan kehoituksesta tilasivat sanomalehtiä. Olipa vaarinikin siinä toimessa miesten parhaita, että lukemaan niitä; sillä hän oli jo pappilassa ollessansa siihen vähän harjaantunut, kun oli saanut rovastin sanomalehtiä lainata. Yhdellä haavaa alkoi siten uusi, valoisampi aikakausi koittamaan niin nuorille kuin vanhoille, niin köyhille kuin rikkaille. Sivistys astui seurakuntaan juuri kuin aamuruskon siivillä ja melkein jok'ainoa koetti ajaa pois päältänsä sivistymättömän henkilön häpeällistä nimeä ja tavotella ahkeralla lukemisella sivistyneen henkilön mainetta.
Tämä kaikki kuitenkin oli vaan paljas alku ja Tolpan Pirjon nutturahat olivat loppuneet. Mutta olihan siinä jo kyllin yhden paikatun nutun ansiotyöksi, että niin moni henkilö luki omasta katekismostansa, veisaili omasta, uudesta virsikirjastansa ja kirkon ja köyhäin kassa talletti 25 ruplaa kumpikin ja lukuhalu oli vireille saatetta. Aljettua hyvää tointa oli voimallisesti jatkaminen. Uudet tiedot lisäsivät aina enemmin uusien tietojen tarvetta. Pirttilän Paavon luvunlasku- ja kirjoituskoulu havaittiin ennen pitkää riittämättömäksi ja kaikki, joilla oli vähänkin sellaista taitoa, rupesivat sitä vielä ahkerammasti harjottamaan. Rikasten talon-omistajain kodeissa ilmestyi useassa kotisen alkeis-opettajan paikkoja ja ne, jotka vähänkin lukemis-, kirjoitus- ja luvunlasku-taidossa olivat enemmin edistyneet kuin tavallisesti, pääsivät talvisin koti-opettajiksi, saaden ruoan ja hiukan palkkaakin. Mutta siten muodostui vähitellen pieniä kouluja, sillä niihin monenmoisilla ehdoilla rupesi tukkeutumaan vähävaraisempiakin lapsia ja monessakin talossa annettiin sijaa useammalle kyläläiselle, kuin omia lapsia olikaan, ainoastaan sillä ehdolla, että opettajalle maksoi kukin lapsi kopeikan päivältä.
Mutta vielä on yksi nutun vaikutus muistettava. Sanomalehdissä luettiin muutamia kirjoituksia maaseuduilta, osaksi talonpoikien, osaksi seurakuntien herrasmiesten piirtämiä. Tämä sai nutun hengestä osalliseksi tulleetkin kirjeitä sanomalehden toimistolle kyhäämään ja toimitus ehätti niitä kaikella kunnialla ensi tilaisuudessa palstoihinsa asettelemaan. Sitten luettiin kirjeet sanasta sanaan sanomalehden palstoilla, luettiinpa muutamassa rivissä Pirjon nutustakin kertomus ja minkä hyödyn se oli tuottanut. Nyt olivat mielet iloisia, ykä useammasti rupesi lehdissä näkymään tietoja Limingasta. Sanomalehden entinen muoto ja koko tuli pian riittämättömäksi ja lehti alkoi ilmestyä omia aikojansa, kenenkään edeltäpäin aavistamatta, paljon suuremmalla arkilla. Ei mene rahat hukkaan sanomalehdissä, paperiakin siinä on sen hinnan edestä, arveli moni, ällistellen lehden suurta kokoa. Kymmenittäin sai lehti uusia tilaajia naapuripitäjistäkin, joissa kuitenkin sanottiin: Ei meillä ole ollut semmoista nuttua kuin Tolpan Pirjon nuttu oli, vaikka kyllä velkoja olisi poiskin antaa. Mutta me Temmesläiset Limingassa kunnioitimme tuota vanhaa nuttuvainajaa unesta-herättäjänämme.