Näin sanoen läksi Helmikangas ulos rahapussinensa.
Hänen mentyänsä ruvettiin neuvottelemaan, mitä olisi tehtävä. Yksi sanoi yhtä, toinen toista ja olikin meitä koko suuri neuvosto koolla. Siinä oli isäni ja äitini, vaarini, Lauri ja Antti, Aapot, Tiltat, Annit, Maijat ja Kaijat, sillä se oli juuri päivällisten aikana, kun tätä kokousta pidettiin. Vaarini, joka oli vanhin joukossa ja jollakin tavalla esimiehenä, puhui seuraavalla taivalla:
— Pitää kaivaa reikä aitan peräseinään, ja siitä reijästä sitten täytyy sen, joka on vahdissa, alituiseen tarkasti silmäillä; tuleeko joku kiven luokse. Mutta aitassa täytyy olla useampia henkiä kuin yksi, niin että voidaan kohta voimalla juosta kimppuun, kun jotakin nähdään. On siis kaikista sopivin, että niin monta miestä, kuin suinkin mahdollista, laittaa vuoteensa aittaan jo ensi yöksi ja aina edeskäsin sitä nuottia kannattaa, siksi kuin asiasta tulee selvä. Kyllä minä pysyn hereilläni pimeimmän ajan ja silmäni saan myöskin pysymään reijässä ja ylös saan teidät myös — siitä olkaa varmat! Mutta kun minä jotakin outoa huomaan ja teidät ylös ajan, niin silloin pitää jokaisen liikkuman juuri kuin yksi mies. Teettekö niin?
— Kyllä, sanoimme kaikin.
— Pitäkää myöskin sananne, lausui vaari, laskeutuen penkille levähtämään päivällisen päälle.
Kohta ruvettiin puuhaamaan vuoteiden muuttamista aittaan, ja ennen kuin vaari oli noussut päivällislevolta, oli kaikki jo täydessä reilassa. Kun ilta tuli ja maata-panon aika, menimme jok'ikinen miespuoli maata aittaan, vaikka hyvin tiesimme, ettei vielä sinä yönä mitään arkkua tulla hakemaan. Sillä tiesimmehän Jaakon olevan kaupungissa.
Vaari vahtasi ja yö kului eikä mitään kuulunutkaan. Aamulla menimme taas kaikki päivän töille, mutta vaari jäi kotiin, sillä hänessä hehkui halu nähdä, uskallettaisiinko arkkua päivälläkin tulla hakemaan. Mutta turhaan tuota odotimme. Menipä kaksi kokonaista viikkoa ja yöt tulivat aina valoisammaksi. Jo ruvettiin arvelemaan, ettei niin valoisana aikana kukaan uskalla tulla rahoja perimään. Salaisia tietoja urkittiin Riikolasta Jaakon puuhista ja vihdoin toi Jaakon isä itse sanan, että poika lähtee huomispäivänä merelle ja tietysti ensi yönä, jos milloinkaan, ottaa hän kassansa kiven alta. Kun olimme vakuutetut siitä, ettei Jaakko ole vielä saanut mitään tietoa rahojen löydöstä, rupesimme innolla vahtimaan tuona määrättynä yönä. Luonto näytti auttavan häntä, sillä illalla meni taivas paksuun pilveen ja yöksi tuli jokseenkin pimeä.
Kun oli yösydän — silloin ennustus toteutui. Kiveä läheni mies hyvin hiljaa ja kuunteli joka haaralle, liikahtaisiko missään elävä henki. Minä satuinkin juuri silloin pitämään silmiäni reijässä, sillä vaarini ei ollut enää tarkkanäköinen ja minä olin hänen silmänänsä. Aitassa vallitsi kuoleman hiljaisuus, sillä kukaan ei uskaltanut kovasti huokuakaan. Muutamat olivat vaipuneet jo unen leutoon syliin, mutta pian saimme avojaloin hiljaa hiipien kaikki ylös. Vaarini silmäili tarkasti aukosta ja sanoi hiljaa: Mies aikoo kohta lähteä. Samassa olimme kaikki aitasta ulkona, niinkuin yksi mies, ja niinkuin tulen voimalla kiiti isäni miehen luokse ja tarttui häneen kiinni. Toiset päästivät hirmuisen äänen, että seutu kajahteli. Minä juoksin lähelle sitä paikkaa, jossa isäni ja mies olivat joutuneet kaksin-taisteluun, ja ennen kuin ehdin hämärältä tuntemaan miestä, joka oli hyvin oudoksi vaatetettu, kuulin korvissani äänen:
— Kas, vanhasta pienennettykin tässä vielä piti olla.
Sen selvempää tunnussanaa en minä tarvinnutkaan, sillä sanat ilmoittivat minulle Jaakon läsnä-olon. Hirmuisella voimalla rutisti Jaakko isäni allensa, mutta silloin olivatkin kaikki hänen kimpussaan ja isäni pääsi ylös. Nyt koetti Jaakko käydä kaikkein päälle yhdellä haavaa, vaan siinäpä hän sai täyden työn. Jopa sieppasi hän puukonkin tupestansa ja uhkasi aukasta kaikkein vatsat, mutta juuri kuin hän oli lyömäisillään puukolla vaariani niskaan, sai hän semmoisen iskun korvallensa, että hän meni yksissä jalkainsa sijoissa nurin ja vielä pyöri pitkän matkaa. Se korvapuusti putosi meidän oivallisen renkimme Piippolan Laurin kädestä. Samassa kuultiin ääni takanamme: