— Oikein, miehet, sitä se juuri tarvitseekin, ja kun katsahdin puhujaan, näin Jaakon isän lähestyvän.
Jaakko kömpi ylös, aikoen ruveta uudestansa koettamaan voimiansa ja puukkonsa terää. Mutta kun näki isänsä seisovan edessänsä, säikähtyi hän niin, ett'ei osannut mennä mihinkään. Isä kysyi pojaltaan:
— Missä rahani ovat, koska sinä kumminkin olet ne varastanut?
— Minä en tiedä, missä ne ovat, tuossa on vaan tyhjä arkku, vastasi
Jaakko.
— Kuka arkun sinne kiven alle pani? kysyi taasen Helmikangas.
— Minä sen panin, sillä pelkäsin teidän juovan kaikki rahat, sillä silloin olitte juovuksissa, ettekö muista, isä.
— Älä sinä kysele minulta minun muistiani. Sinä olet varas, sillä 160 ruplaa on rahoista poissa ja jos emme olisi ennen saaneet arkkua käsiimme, niin nyt rahat olisivat huiskahtaneet. Etkös aikonut mennä huomenna merelle? Mutta minä sanon, se on mennyttä ja sinä pysyt maalla, sillä minä panetan sinun kiinni.
— Minä olen tänään vihainen mies, ärjäsi Jaakko, sillä tuollaiset harmilliset asiat minua suututtaa.
— Arvattu se on, että se suututtaa, kun et rahoja saanutkaan ja vielä lisäksi on vankeus edessä. Mutta eihän kukaan niin arka liene, että sinun vihojasi pelkää. Kumminkin, hyvä talonväki, antakaa vähän nuoraa, että saadaan tämä voro Helmikangas sievästi vankitaloon.
— Hyi teitä, isä, te laitatte minun kaikkein nauruksi, huusi Jaakko, polkien jalkaa isällensä.