Helmikangas tointui sen verran, että pääsi omin voimin meidän pirttiin. Kun hän rupesi liikkumaan, lakkasi veri tulemasta ulos suusta. Mutta rintaansa sanoi hän pakottavan kuin olisi se tulessa. Hän sai hevosen ja kääsyt ja Antti läksi häntä kyyditsemään Ouluun, sillä pikaista lääkärin apua tarvittiin.
KAHDESKOLMATTA LUKU.
Eräkäs.
Keväästä oli tullut kesä ja minusta oli hyvin outoa, kun meillä oli nyt 50 lehmää ja vuosi takaperin vaan yksi. Minä kuljin karjaa paimentamassa ja se oli erittäin hauskaa, vaikka joskus sateisella säällä vähän ikävääkin. Minua ei juuri oltu siihen toimeen pakoitettu, sillä äitini olisi ottanut erään köyhän pojan paimeneksemme, vaan minä lupasin ehdostani täyttää sen tehtävän ja Soinilan Petteri, joka oli paimenen vaalissa ollut, pääsi Ouluun räätälinoppiin. Ei mielestäni siinä häviötä tullut hänellekään, ja niin minä kulkea keikuttelin paimenessa, eväspussi kainalossa, katkismus ja kaikenlaisia pikku-kirjoja taskussa. Useinpa vielä sanomalehdenkin muassani metsään kuljetin. Kun joka päivä toisten talojen paimenetkin minun kanssani yhtyivät ja muutamilla heilläkin oli mukana kirjoja, niin panimme eräällä korkealla kunnaalla, jossa kasvoi katajapensaita, sellaisen lukemisen toimeen, että pois tieltä. Olipa se jommoinenkin koulu, sillä siinä aina toinen neuvoi toista. Mitään varsinaista opettajaa ei meillä kumminkaan ollut, ainoastansa se, joka jonkun asian parhaiten tiesi, sen kohta toisille neuvoi. Niin käytimme tuota opettaja-virkaa oikein vuoro-viljelyksellä. Siinä koulussa harjoteltiin monenlaisia aineita. Opeteltiinpa kirkonkellon soittamistakin asettamalla kahden kuusen väliin vanha kanto, joka ripustettiin niin, että se näytti kirkon kellolta. Pirttilän paimen, Aapeli Könkölä, erään sorvari vainajan poika, laittoi kellon täydelliseen kuntoon, varustaen sen ikeillä ja nauhoilla, ja jokainen sai siinä koettaa soittotaitoansa. Mutta puukello kun oli äänetön, täytyi soittajan aina suullansa ilmoittaa kellon ääni: paum, paum, palaum, ja sentähden oli se soittajista etevin, jolla oli tanakat huulet.
Vielä muutakin harjoteltiin: tutkittiin heiniä ja kukkia, kiskottiin koivuista tuohia ja opeteltiin piirtämään lehtien ja kukkien kuvia tuoheen lyijykynällä ja mies se, joka sai parhaimman kuvan tuohipalaseen.
Tehtiinpä piippujakin ja helposti noita piippuja tulikin, kun saatiin vaan käsiin tuomipuu. Se katkaistiin ja emäpuusta tuli piippu, oksasta varsi. Sitten piippu sammalilla täytettiin ja haikuja vedeltiin. Minä kumminkaan en viitsinyt mokomassa sammalen polttamisessa oppineeksi harjotella, sillä sauhuissa oli hyvin ilkeä maku ja toiseksi pelkäsin äitiäni, että jos hän sen tietää saa, että minä tupakoitsen, niin arvaten minun hukka perisi.
Muutoin ei erittäin suurta vallattomuutta harjotettu, kumminkaan siinä joukossa, jossa minä olin. Siihen oli luullakseni sekin syynä, että meidän joukossamme oli tyttöjäkin, lähes rippikoulun ijässä olevia, jotka käyttivät itsensä kainosti ja meitä aina vähän nuhtelivat, kun kovin rupesimme maailmaa kaatamaan. Toisista pojista en varmaan tiennyt, mitä he ajattelivat; mutta minussa oli kumminkin se ajatus vireillä, että nais-ihmisille täytyy antaa arvoa ja totella heidän kieltoansa, vaikka kohta he nuoriakin tyttöjä olisivat. Oli mielestäni oikein synti laittaa heitä surulliseksi. Vaikka kyllä muutamia pojista näytti sekin huvittavan, että saada tehdä tytöille harmia ja kiusaa. Silloin puolustin minä tyttöjä, sanoen pojille, että he menettelivät pahasti. Tavallisesti sain minä pian pojistakin enemmistön puolelleni, joten tytöt pääsivät rauhaan.
Yli soiden ja rämeiden saimme tallustella avojaloin. Ruoppainen vesi ja päivän-paiste vaikuttivat sen, että jalkamme lähes polviin asti sierottuivat, ja kuu sierottunut iho halkeilee, niinkuin se tavallisesti tekee, ei siis ole niinkään helppo kärsiä. Minä puolestani olin jalkaini kanssa pääsemättömissä. Muutamat voitelivat kotonansa sierottuneita, varressaappaiksi sanottuja jalkojansa kermalla, muutamat piki-öljyllä ja muutamat tervalla. Siitäkin asiasta pidettiin pitkiä luennoita meidän metsäkoulussa ja kun nuo kaikenlaista käyttäneet pienet urohot ja neidot toivat havaintonsa varessaappaiden paikkaamisesta esille, yhdistin minä noista kauas toisistansa erkanevista aineksista kermasta ja tervasta, lisäämällä siihen hiukan piki-öljyä, oivallisen varrassaapas-voiteen, jolla niitä sitten voideltiin saunan lämpymässä ja oivallinen keinopa tuo olikin. Mutta tytöt keittivät kermasta ja sokerista voiteen ja kehuivat sitä vieläkin edullisemmaksi.
Paimeneen tultuani en ensin huomannut sen asian syytä, mitä varten minua toteltiin, vaikka olin melkein nuorin joukossa; mutta kun enemmin toverieni kanssa tutustuin, sain omin korvin kuulla, että minua kunnioitettiin ison talon poikana ja rikkaan perillisenä. Toiset paimenet olivat osaksi ruotipoikia ja -tyttöjä, osaksi jonkun köyhän itsellisen eli mäkitupalaisen lapsia, kesän ajaksi karjan-paimenen pestin ottaneita. Siinä syy, enkä minä hölmö tuota muistanut, luulin vaan olevani turvetöllistä kotoisin niinkuin ennenkin. Mutta sepä olikin hyvä asia, ett'en tuota käsittänytkään itsestäni, että olin arvossa toisia korkeampi. Sillä se oli hauskaa aikaa, niin kauan kuin mielestäni köyhänä paimenena vaelsin ja sain pitää kumppanini vertaisenani ja vaihettaa vapaasti ilot ja surut heidän kanssansa. Että olin suuren Helmikankaan talon ainoa poika, en minä sitä minäkään pitänyt, päin vastoin tuntui se tavasta ikävältä, kun luulin toverieni toivovan minulta jotakin laupeuden työtä. Eihän minulla ollut omaa mitään, enkä siis voinut heille antaa mitään; mutta eiväthän he minulta mitään pyytäneetkään.
Paimenen elämä on joltisenkin omituista. Paimen ilmestyy monasti ihmisten kesken melkein hullun kurisena ja päälle päätteeksi usein vastoin omaakin tahtoansa. Sillä vähitellen villistyy hän metsän eläväksi, kesäkauden alituisesti metsän suloisuutta nautittuansa. Eihän mielestäni Pirttilän paimen, Aapeli Könkölä, talvella ollut muita vallattomampi; mutta metsämatkoillamme oli toisin. Kerran saattoi hän meidät kovanlaiseen hätään. — Aapeli oli hyvä laulamaan ja tavallisesti oli hän metsäkoulussamme laulun-opettajana. Hänen laulu-intonsa se myöskin oli, joka sai meidät ahdinkoon.