Minä panin käteni ristiin, siunasin hiljaa ja aloin sitten syödä leipää ja naurishauvikkaita. Sieniä en uskaltanut maistaa, kun en ollut kenenkään nähnyt niitä syövän.
Amalia katseli syöntini laatua ja sanoi:
— Syö sieniä myöskin, maista edes!
Minä en uskaltanut olla maistamatta, vaan otin sienen käteeni ja söin. Mutta sepä ei hullummalle maistanutkaan. Söin yhden, söin kaksi, jopa kahdeksan kappaletta niitä söin, ja kehuen sieniä makuisiksi lakkasin syömästä.
— Kiitoksia paljon ruoan edestä! sanoin siirtyen pois pöydän luota.
— Niin, kiitos kiittämästäsi! Mutta minä sanon, että sienet ovat hyviä syödä, vaikka Limingan ihmiset ylenkatsovat niitä. Sano nyt kotonasi, kun menet, että olet eräkkään töllissä suusi sienillä saastuttanut. Sano myös vaarillesi terveisiä, että hän käy minun luonani ennen kuin kuolee, sillä minulla on sana sanottava hänelle. Ei mitään pahaa, ainoastaan hyvää. Meillä on vaan jotakin, joka tarvitsee tulla selville, ennen kuin toinen meistä kuolee. Lupaatkos sanoa?
Minä lupasin.
— Niin, lapsi, nyt saat mennä karjasi luokse ja saat vapaasti iloita nuoruutesi kukoistuksessa. Minä en tahdo olla koskaan paha lapsille, vaikka en kärsi heidän ylimielisyyttänsä, ja kun en minäkään tee pahaa, niin minä tahdon rauhan myös itsellen.
Minä pyysin anteeksi kaikkein toistenkin puolesta eilispäivän myllistyksen ja sen, että uhkasimme käden katkaista.
— Älä semmoisia huolehdi! Kyllä minä sen arvasin, ettette olisi kättäni katkaisseet, vaan pelkäsin minä jo vähän sitäkin.