Sitten minä lähdin ja menin karjani luokse.
KOLMASKOLMATTA LUKU.
Välikäräjät.
Oli kerääntynyt useoita isonlaisia asioita, jotka eivät sallineet odottaa syksyllä istuvia lakimääräisiä käräjiä, ja toimitettiin sen tähden välikäräjät. Ne määrättiin pidettäväksi meillä. Noin viikkokausi jälkeen minun käyntiäni eräkkään luona alkoivat käräjät ja kestivät kaksi päivää. Meidän kauan aikaa joutilaana seisonut sali laitettiin sellaiseen kuntoon, että siinä voitiin oikeutta istua; tuomarit kirjurineen tulivat kaupungista jo ehtoolla ennen kuin käräjäin piti alkaman. Niinä päivinä ei minun tarvinnut olla paimenessa, vaan sai sen tehtävän yksi meidän piioista. Minäkin olin saanut haaston käräjiin.
Jopa valkeni tuo oikeuden aamu ja ensimmäiseksi otettiin esille Jaakko Helmikankaan julma asia. Häntä näet syytettiin varkaudesta ja isänsä pahoinpitelemisestä. Kalpein kasvoin, muuttuneella muodolla, vangin-puvussa ja raudoissa astui Jaakko oikeuden eteen samassa huoneessa, jossa hän oli ensimmäisestä, vaikk'ei juuri syntymä-vuodestansa asti temmerrellyt. Ehkäpä jotakin oli noissa seinissä vielä jälellä, joka viatonta lapsuuden aikaa hänelle muistutti. Horjuen astui Jaakon isäkin saliin. Hänen rinnassansa oli ijäti pysyväinen murto poikansa, hänen ainoan poikansa kovasta saappaan kärjestä. He olivat molemmat onnettomat. Minäkin puhuin sen kuin tiesin, vaan en saanut valaa tehdä. Toiset ne todistivat valansa päälle ja tuomio lankesi:
Korkein ruumiin-rangaistus ja kuuden vuoden vankeus.
Horjuen astuivat molemmat, isä ja poika, ulos salista ja Helmikangas pyysi vettä juoda. Hän sai ja tarjosi Jaakollensakin ja niin he molemmat ikuisen eromaljansa joivat. Niin, ikuisen eromaljan! Sillä hädin tuskin ennätti ukko istumaan tuolille, joka oli porstuassa, kun hänen elämänsä lanka oli katkennut. Niin kauan kesti hänen rintansa hengen-huo'untaa — poikansa tuomioon asti.
Ei Jaakkokaan tullut pitkä-ikäiseksi. Hän tunsi nyt katkerasti, kuinka väärin oli elänyt, ja sielun tuskat masensivat hänen muutoinkin heikon terveytensä. Linnassa odottaessansa hovioikeuden päätöstä asiassansa kuoli hänkin.
Mutta vielä sananen välikäräjistä. Ennenkuin oikeuden herrat meiltä läksivät, katselivat he meidän peltojammekin ja toivottivat viljaista vuotta. Tuomari oli erittäin hyväluontoinen mies ja puheskeli isäni kanssa paljon moninaisista. Usein, kun hän puhui hiljaa, katsahti hän minuun päin, jos satuin läheisyydessä olemaan, ja minä kuulin hänen sanovan isälleni: Teettekö sen?
Isäni lupasi tehdä niinkuin tuomari oli sanonut.