Asiat ovat monenlaiset. Tuo oikeuden herra oli tehnyt selvän monesta pimeästä asiasta meillä ja maksanut, niinkuin laissa seisoi ja ihminen voipi käsittää, kullenkin töidensä jälkeen. Minä sain myöskin tuomioni: minun hän määräsi Ouluun, ensimmäisenä päivänä Syyskuuta astumaan kouluun.
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Uutta kohti.
— Joutuin, joutuin, Heikki, kaikki reilaan! Meidän täytyy vielä tänä iltana olla kaupungissa, sanoi isäni minulle Elokuun viimeisenä päivänä, kun päivälliseltä päästiin.
Äitini oli laittanut kaikki vaatteeni pieneen arkkuun hyvään järjestykseen ja näytti olevan entistänsä nuorempi näköjänsä. Hän ehkä oli iloinen siitä, että minua lähdettiin kouluun viemään.
— Kumpa hänestä tulisi pappikaan, niin ei se sitten olisi turha kustannus, sanoi vaarini haukotellen penkillä.
Minä kasasin pikku tavaroitani ja kaperrus-kalujani talteen poissaoloni ajaksi.
— Pappiko! lausui siihen isäni. Onko papiksi pääseminen ainoa elämän ehto?
— Niin, kelläs sen helpommat päivät on, arveli vaarini. Siinä minä tein hullun kaupan, kun en lukenut itseäni papiksi niillä rahoilla, jotka join. Olisinhan minä voinut olla niin hyvin rovastinakin, kuin rovastin renkinäkin.
— Niin, vastakos havaitsette, kunnian-arvoinen appi, sanoi isäni.