Näin sanoen meni hän jälleen pois, mutta palasi pian kolme pulloa kädessä ja sanoi: Täyty ottaa useata lajia, vaikka epäiltävää on auttavatko mitkään rohdot muoriasi.
Silloin hän alkoi lähteä ulos ja käski minun seuraamaan mukana. Niin menimme molemmat pihalle. Pihalla oli jo hevonen valjaissa kääsien edessä ja eräs vanhanpuolinen mies piti suitsista kiinni. Rovasti nousi kääseihin ja käski minun istumaan hänen viereensä. Minä teinkin sen ja sitten lähdettiin, vanha mies, kuskina. Hevonen juoksi että poro pölisi, eikä kauan kestänyt ennen kuin olimme perillä, sillä matkaa ei ollut kuin kolmen venäjänvirstan paikoille. Nyt laskeusimme alas, ja rovasti ja minä astuimme kiirein askelin tölliin, jossa muori vielä oli elossa, mutta nukkui, ja äitini istui hänen sänkynsä vieressä vesissä silmin. Äitini säikähti, kun minä toin rovastin tullessani, ja hypäten nousi häntä vastaan ja tervehti rovastia oikein kädestä eli oikeammin rovasti tarjosi hänelle ensin kätensä.
Nyt herätettiin muori unestaan ja nähtyänsä rovastin tuli hän oikein iloiseksi. Melkeinpä näytti kun hän olisi tullut paljo terveemmäksikin, ainoastaan siitä syystä, että näki rovastin seisovan alhaisessa turvemökissämme.
— Kuinka jaksatte? kysyi rovasti puristaen muoria kädestä.
— No, Jumalan kiitos! ja kiitos, herra rovasti, kysymästännekin, sanoi muori. Enpä oikein hyvin jaksa, ruumiin voimat vähenevät päivä päivältä, ja pian toivon täältä pääseväni rauhan majoihin, joissa vasta oikein hyvin toivon voivani.
— Jumala suokoon, että pian pääsisitte pois tästä surun laaksosta, sanoi rovasti.
Sitten meni hän äitini luokse ja puhui hänen korvaansa hiljaa. Minä sain äidiltäni käskyn mennä ulos huoneesta ja minä meninkin.
Täällä istui maassa nurmen päällä pappilan renki. Hän oli erittäin huolellisen näköinen ja painoi tavantakaa lakin lippua alemmas, että se viimein oli aivan hänen silmäinsä päällä. Minä katselin häntä kauan, seisoen hänen vieressänsä, mutta en tahtonut häiritä häntä hänen syvissä ajatuksissaan. Pappilan koira makasi hänen jalkojensa edessä ja nukkui sikeästi. Vihdoin katkaisi vanha mies äänettömyyden ja sanoi:
— Näetkös tuota koiraa tuossa? Se on uskollinen luontokappale, hän seuraa aina isäntäänsä, kuhun hän menee.
— Kyllä näen, sanoin minä.