Meillä oli syytä iloita. Minä olin tuonut jyviä, lehmä antoi maitoa, ja perunoita oli saatu omasta pellosta niin paljo, että riitti myydäkin. Sitä paitsi oli minulla vielä käsitöissänikin kauniita alkuja, vaikka nuo ennen mainitut elävien kuvat, lusikat ja kapustat vaativat vielä paljon silitystä ja kirnutusta. Valmistaessani pikku teoksiani noudatin tarkalleen vaarini neuvoja ja niin tulivat kaikki kesällä kesken jääneet kalut jo ennen joulua valmiiksi ja puleeratuiksi. Mutta nyt tuli kysymys, mitä niillä tekisin. Neuvoteltuani. äitini kanssa päätin, että koska aine ja alku ovat pappilasta, on oikeinta viedä ne sinne valmiina takaisin. Niin teinkin vähää ennen joulua, ja annoin kaluni ruustinnalle sanoen: Minä olen nämä kapineet täällä ollessani aloittanut ja koska ovat pappilan haloista veistetyt, niin annan minä kaikki ruustinnalle, enkä niistä mitään pyydä.
— Kiitoksia paljo, sanoi ruustinna, oletpa sinä hyvä poika sorvaamaan.
Samalla hän meni rovastille näyttämään teoksiani.
Vähän ajan takaa tuli rovasti kyökkiin ja kaikki ryökkinätkin hänen perässään ja ruustinnakin oli siinä samaisessa joukossa. Kaikilla oli suu naurussa, juuri kuin heillä olis ollut aikomus minulle nauraa. Sitä eivät he kuitenkaan tehneet, he vaan myhäilivät puuveistoksilleni, joiden pysyväisestä arvosta sanoivat Ranskan ja itse Italiankin puulusikan- ja kapustain veistäjien täytyvän todistuksensa antaa. Niin muodoin oli minulla hetken aikaa hyvää korvissa ja hetken perästä hyvää suussakin, sillä minulle tuotiin leipäjuustoa, vehnäkakkua ja maitovelliä. Mutta vielä pieni hetkinen, niin tuli hyvää taskuunkin, nimittäin kaksi rahaa. Toinen kimaltelevan kirkas hopeinen rupla, toinen paljoa pienempi ja tummempi 25 kopeikan raha. Silloin oli hyvät korvissa, hyvät suussa, hyvät silmissä, hyvät vielä taskunkin vuorin välissä, ja minä sanoin sydämestäni suuri kiitosta, hyvästi nyt, ja läksin.
Palatessani poikkesin Seppämatille, joka teki minulle halvasta hinnasta lusikkavuolimen. Sen saatuani menin iloisena kotiin. Ruustinnan antamat rahat annoin äidilleni säästöön pantavaksi; niistä oli vaan 5 kopeikkaa poissa, lusikkaveitsen hinta.
Äitini pyysi Vierimän ukon tuomaan rankakuorman ja autti minua kapusta- ja lusikkapuiden hakkaamisessa. Vaikka oli nainen, osasi hän hyvin käyttää kirvestäkin. Samoista rangoista veistettiin myös suksipuut ja kaikki asetettiin uunin päälle kuivamaan. En ollut vielä koskaan suksia tehnyt enkä tehtävän nähnyt, mutta äitini kehoitti minua rupeemaan niitä veistelemään. Sievät, pienet sukset, arveli hän, ovat hyvin kelpaavia kaluja kaupungin lapsille ja niistä saapi kyllä hintaakin. Minä juoksin Vierimälle isännältä vanhoja suksia lainaksi pyytämään. Vierimän ukko kysyi, mitä minä suksilla tekisin, aioinko opetella hiihtämään. Minä vastasin rupeavani suksia tekemään kaupaksi. Ukko ihmetteli vielä ihmettelemästä päästyänsäkin minun muka liian aikaista työ-intoani. Antoi hän kuitenkin sukset, mutta ennenkuin läksin pois, neuvoi hän minua, että kun päätarkoitus on elatuksen saanti, niin olisi hänen mielestään sopivinta, että aluksi ottaisin keveämmän työn toimittaakseni. Minä menen, jatkoi hän puhettaan, huomenna kaupunkiin, ja jos tahdot, niin tuon sieltä sinulle pieniä kirjoja, lauluja ja kuvia, joita voisit kaupitella nyt ennen joulua, sillä ihmiset ostavat juuri joulun edellä sellaista tavaraa jaellaksensa niitä lapsillensa joululahjaksi. Jollei sinulla itsellä ole rahaa, niin minä tuon omalla rahallani. Minä tuon neljän ruplan edestä ja sinä saat maksaa jolloin kulloin tulevaisuudessa, ei sillä ole mitään kiirettä.
Minä käskin hänen tuoda mainitun summan edestä ja lupasin ruveta kirjakauppiaaksi ja menin sukset olalla kotiini.
Kotiin tultuani kerroin äidilleni Vierimän ukon hyvät lupaukset ja äitini mielistyi siihen kohta. Hän lupasi itsekin kulkea toisella puolen pitäjästä lyhemmillä matkoilla, sillä hän sanoi ei saattavansa lehmän tähden pitkälle lähteä. Minun hän taas lupasi pitemmällekin mennä, kun vaan varoisin, etten eksyisi korpiteillä.
Sanasta miestä, sarvesta härkää. Niinpä Vierimän ukkokin aivan sananlaskun mukaan toi minulle kaupungista kirjat, laulut ja kuvat. Omalla rahallaan oli hän ne ostanut, niinkuin oli luvannutkin. Se oli täsmälleen kaksi päivää sen jälkeen, kuin olin sukset lainannut. Mutta onhan se tavallista, että kun seppä on työnsä tehnyt, niin hän pyytää palkkansa. Vierimän ukko, vaikka vaan torppari, teki juuri kuin seppä. Kun hän itse kantaen oli tuonut kotiin kauniin paperimytyn ja minä olin aukonut ja kaikki tarkalleen tutkinut, pyysi hän minulta kaikkein kauniimman kuvan kasasta vaivansa palkaksi. Mikä ihmeellinen mies tuo Vierimän ukko, ajattelin minä, pyytää minulta viiden kopeikan maksavaa kuvaa siitä kaikesta vaivasta, kun on omalla rahallansa, omalla hevosellansa, omassa kainalossansa tuonut minulle, kuin suurellekin herralle, tavarat kotiin, ja päälliseksi vielä nähnyt sen vaivan, että on seisonut puolen päivää kirjapuodissa valikoitsemassa sopivia ja hyvin kaupoiksi meneviä arkkia. Eikö totta tosiaan jo kaikki ihmiset ihmettele noin jaloa työtä köyhää poika raukkaa, isätöntä turvatonta kohtaan. Ajatelkaapas, onko sellainen työ viiden kopeikan kuvalla maksettu. Mutta totinen totuus on, että sen hän pyytää eikä enemmästä huoli, vaikka 50 ajastaikaa hänen edessänsä seisoisin ja tarjoisin. Mutta onhan tällä niinkuin muullakin syynsä.
Kuvataulu, jota Vierimän ukko tahtoo, on joulu itse. Siinä on kuvattuna Neitsyt Maria, ja Jesus lapsi hänen polvillansa; ukko tahtoo asettaa juuri tämän taulun jouluksi rauhalliselle seinällensä. Mutta hän ei tahdo ostaa Jesusta rahalla, vaan hän pyytää sitä minulta juuri kuin lahjaksi, eikä edes niinkään, että hän sen olis ansainnut saada. Sillä hän sanoo itse näin: Seitsemän-vuotisen, viattoman lapsen kädestä tahdon minä ottaa tämän taulun joululahjakseni ja niin saatuna tämä taulu saarnaa minulle enemmän kuin seitsemän postillan vuotuiset saarnat. Sitten hän vielä lisää: Tolpan Pirjolta olisin minä jo monta vuotta sitten saanut ostaa samanlaisen taulun, mutta minä en osta rahalla kalliin Vapahtajani kuvaa, enkä semminkään, en milloinkaan sitä loitsijan ja taikuri-eukon kädestä osta.