— Mene hiiden pisahan! sanoi akka minulle, ja häpeä! Olenko minä mikään ruumiin-pesijä Tolpan Pirjo sinun poikarakin edessä?
Silloin isäntäkin ryhtyi puheeseen, sama mies, joka minulta oli ensin kysellyt, ja sanoi:
— Kyllä minäkin Tolpan Pirjon tunnen. Hän on oikea naisten lemmikki. Kyllä Pirjo tuntee ja tietää, miltä ilman-suunnalta millekin tytölle sulhaset tulevat, ja tietää, minkä näköisellä hevosella ne ajavatkin, kunhan vaan tytöt ensin toimittavat Pirjolle viinapullon, josta se tähystelee ja asiat selville saatuansa kulahuttaa viinan suuhunsa. Hei, tytöt, pian viinaa toimittamaan Pirjolle. Pitäkää hyvin akkaa, kyllä se teidät vielä peseekin, kun aika tulee.
Sen sanoessaan meni isäntä ovesta ulos, nauraen ääneensä. Hänen väliin tulonsa katkaisi riidan Pirjon ja minun välilläni ja minä asetuin uunin viereen seisomaan. Jonkun ajan päästä päätin parhaaksi nousta uunin päälle, sillä ulkona oli jokseenkin viiltelevä pakkanen. Siellä istahdin katselemaan, mitä tapahtuisi. Väki puheli niitä, näitä illan kuluksi, eikä kenelläkään näyttänyt olevan kiirettä levolle mennä, vaikka vuoteet kohta illallisen syötyä tehtiin. Tolpan Pirjo istui vaan entisessä asemassaan penkillä eikä virkannut sanaakaan. Vihdoin aloitti muuan talon rengeistä puhuttelemaan Pirjoa.
— Minun jalkaani pakottaa niin armottomasti, sanoi renki, minä luulen, että siinä on kalma; voisittekohan, vieras, vähän auttaa minua?
— Mistäs siihen luuloon olette tullut, että siinä kalma on? kysyi
Pirjo.
— Kolme vuotta sitten, kun olin hautuumaalla hautaa kaivamassa, pirahti suuhuni vähän santaa ja siitä lähtien on toista jalkaani ajoittaisin pakottanut.
— Vaikea on minun sitä käsittää, että suun kautta olisi voinut kalma mennä toiseen jalkaan, samalla vahingoittamatta sisällyksiä, sanoi Pirjo. Olkaa hyvä ja näyttäkää minulle jalkanne, kyllä minä melkein älyän, kun saan nähdä, onko kalmaa vai muuta puutunnaista, tartunnaista.
Silloin veti mies saappaan jalastaan ja Pirjo rupesi tutkimaan. Kun oli jalkaa kyllin katsellut, sanoi hän: jalka näyttää aivan terveeltä, vaan voipihan sitä särkeä sisällisesti, jospa minä pesisin sen.
— Olkaa niin hyvä! pyysi mies, kääntäen silmänsä toisiin miehiin päin, katsellen veitikkamaisesti, ja kaikki, niin piiat kuin rengitkin koettivat täysin voimin pidättää nauruansa. Pirjo vaan ei mitään huomannut.