Reippaasti astui hän lieden luo, näki ilokseen padassa olevan haaleata vettä ja sieppasi sukkelasti pirtin nurkasta vanhan kiulun. Se oli siihen tuotu sulamaan, kun oli ollut täyteen jäätyneenä. Kirvespohjalla kolahutti Pirjo vähän kiulun pohjaa ja jää putosi. Sitten hän täytti kiulun haalealla vedellä ja meni niin kiulu kädessä penkin luo, jossa renki istui. Nyt pudotti hän kolme kuparirahaa kiuluun ja peitti sen päähuivillansa. Hetken päästä otti hän peitteen pois ja piti päätänsä kiulun päällä, josta nousi höyryä, ja hän luki loitsurunoja hiljaa höpisten. Minä hiivin hiljaa alas uunilta ja menin seisomaan hänen taaksensa, mutta en kuullut mitään muuta kuin säkeet:
Pahasta paha tulee,
Pahan miehen siemenestä.
Näitä sanoja matki hän kumminkin viisikymmentä kertaa peräkkäin, ennenkuin rupesi pesemään jalkaa. Peseminen oli pikemmin tehty kuin itse loitsiminen, sillä hän vaan valeli jalkaa kolme kertaa. Sitten hän paineli jalkaa vedessä olleilla kuparirahoilla kolme kertaa kullakin ja sen tehtyä pyyhki hän rahat kuivaksi villaisella rievulla, peittäen rievun kiuluun. Tämän olisi voinut luulla kaikki päättyneeksi; mutta Pirjo rupesi nyt tahtomaan renkiä hautuumaalle, jonne pesuvesi oli vietävä, samaan paikkaan, missä santa sairaan suuhun oli mennyt. Miespä ei kuitenkaan lähtenyt yön selkään, pakkaseen, vaan otti äkkiä kiulun korvasta kiinni, juoksi sen kanssa ulos ja palasi samassa takaisin tyhjän kiulun kanssa. Sitten hän sieppasi kirveen ja hakkasi kiulun kappaleiksi.
— Tuota minä annan mokomille loihtumetkuille, ei minun suussani enemmin kuin jalassanikaan ole mitään kalmaa, eikä minun jalkaani ole särkenytkään. Tahdoin vaan koettaa, tietääkö tietäjä itsestään mitään; mutta selvästi näen, että te, Pirjo parka, vaan pidätte joutavaa höpisemistä ja koetatte uskottaa yksinkertaisia ihmisiä valheillanne.
Silloin rupesivat kaikki nauramaan täyttä kurkkua ja lyömään käsiänsä yhteen. Mutta Pirjo istahti penkille kirjakorinsa viereen, ollen tuosta odottamattomasta tapauksesta kovin hämillänsä. Katsoen vihaisesti kaikkiin lausui hän:
Syökää äimää yhdeksän
Ja kaikki kirkon kalmat,
Senkin irvileuat.
Siihen ei kukaan vastannut mitään, kaikki näyttivät olevan tyytyväiset tuomioonsa, sammuttivat päreen ja panivat maata.
Minäkin olin taas entisellä paikallani uunin päällä ja koetin selälläni maaten saada unta silmiini, vaikkei siitä tahtonut tulla mitään. Kuitenkin vaivuin viimeinkin unen horroksiin, mutta samassa kuului kirkon kellon läppääminen tapulista, joka säikäytti minun aivan hereilleni. Kun katsoin akkunaan päin, näytti kuin koko maailma olisi ollut tulessa, huonekin oli valaistu niinkuin kirkkaalla päivällä. Yhdellä hyppäyksellä olin minä laattialla ja juoksin toisten perässä ulos. Ovea kiinni painaessani kuulin Pirjon penkillä maatessaan sanovan: Paraiksi ikään mokomille viisaille!
Pihalle tultuani näin minä, että talon sauna oli ilmiliekissä. Iso joukko miehiä ja naisia liikkui tulen ympärillä, koettaen sitä sammuttaa lumella. Yhteisellä ponnistuksella saatiinkin sen valta vähennetyksi ja estetyksi pääsemästä läheiseen lammas-navettaan. Se olikin pää-asia, sillä jos lammas-navetta olisi syttynyt, olisi melkein koko talon perikato ollut varma, kun tuuli oli asuinhuoneisiin päin eikä minkäänlaisia palonsammutus-neuvoja löytynyt. Minäkin heitin kaiken voimani takaa lunta tuohon saunan rovioon, joka lumesta huolimatta paloi maan tasalle. Kun tuli oli sammunut, niin ettei kipinääkään enään näkynyt, meni talon väki sisään ja vieraat ihmiset lähtivät kukin kotiinsa. Tuvassa otettiin valkea päreeseen ja ruvettiin valvomaan, sillä kaikki olivat niin levottomaksi tulleet, ettei uni näyttänyt kellekään maittavan. Isäntäkin tuli pirttiin ja kun hän huomasi Pirjon makaavan penkillä, kasvot alas käännettynä, kysyi hän:
— Olikos Pirjokin saunan sammutuksessa?