Pitkään haukotellen vastasi akka: Mitäpä minäkään olen velkapää kenellekään hyvää tekemään, eipä minullekaan kohtuutta tehdä. Kaikkihan minua pilkkaavat, yksin kolmikylki koiratkin.
— Niin, mutta jos pahuus saisi täyden vallan maailmassa, niin ei yksikään huone, ei yksikään ihminen maan päällä seisoisi.
— Pahaa kait minun luulette teillekin tehneen?
— Pahasti tarkoitettu on jo pahasti tehty.
Kuunnellessani tätä sananvaihtoa satuin luomaan silmäni kirjakoriini. Se oli tyhjä, jota vastoin Pirjon kori oli kasvanut kukkurapääksi. Minä päästin hätäisen äänen ja huusin: Pirjo on pannut minun kirjani omaan koriinsa, mitä minä nyt teen?
— Kuinka sanoit poika? sanoi isäntä.
Siihen ehätti Pirjo kohta verkalleen lausumaan: Sanoo minun hänen kirjansa varastaneen.
— Jos olette ottanut pojan kirjat, niin antakaa ne pian takaisin, puhui isäntä vakavasti.
— Huuti, hävytön, huusi puolestaan Pirjo, olenko minä milloinkaan mitään varastanut? Tuskin pojalla mitään kirjoja on ollutkaan.
— Älkää sanoko niin, virkoin minä. Olihan minulla enemmän kirjoja kuin teillä.