— Käskittekö minun huutia tietämään, kuului nyt isäntä sanovan entistä kiivaammin, tietäkää itse huutia ja antakaa pojan kirjat pois. Kyllä minä näin, että pojan kori oli täynnä kirjoja illalla ja teidän korissanne oli vaan muutamia. Jos ette hyvällä suostu, niin pääsette siitä vastaamaan, ei tuo niin mitätön asia ole, ettei voida oikeuteenkin mennä. Ota, poika, omas pois, ei sinun tarvitse antaa kirjojesi niin mennä, kyllä minä vastaan. Samassa otti isäntä kirjakorin penkiltä syliinsä ja minä muutin omaan koriini kaikki tavarani, jotka kyllä tunsin, ja annoin sitten korini isännälle. Hän vei sen kamariin ja vasta takaisin tultuansa antoi hän Pirjon korin pois lausuessaan:
— Onhan Pirjon kori entisellään nyt.
— En minä huoli koko koristani enään, pitäkää, kyllä minä näytän, kuinka oman käden oikeutta tehdään, sanoi Pirjo.
— Oman käden oikeutta, toisti ukko, pitäkää vaan suunne kiinni taikka pääsette huomenna vallesmannin tykö. Tämän jälkeen läksi isäntä ulos pirtistä sanoen mennessään väelle: Älkää päästäkö Pirjoa karkuun, minä panetan hänen huomenna kiinni.
— Sopisihan tuotakin nähdä, että minä olisin huomenna kiinni, mutisi Pirjo, otti korinsa ja aikoi lähteä ulos. Mutta samassa hyppäsi mies, jonka jalkaa hän oli pessyt, ja tarttui Pirjoa kiinni takaapäin ja ohjasi hänen penkille.
— Te kuulitte, sanoi renki, että isäntä käski meidän pitää teitä silmällä ja isännän käskyä tulee palkollisen täyttää. Ei päästetä Pirjoa tänä yönä tästä talosta.
— Ja minä sanon, kuului Pirjon suurta, että vielä se toisenkin kerran leimahtelee.
— Aiotteko polttaa talon? kysyi yksi pii'oista, älkää Jumalan tähden!
— Tekös saunankin sytytitte! lausui muuan renki.
— Se on sama, jos minä sytytin eli ei, en kumminkaan olisi ikinä sammuttanut sitä saunaa, sanoi Pirjo.