Rupesin nyt katselemaan ympärilleni. Minä nousin ylös vällykääreestäni ja näin rannassa muitakin samanlaisia aluksia. Minä otin vispilät, lusikat ja kapustat, ja hyppäsin maalle. Silloin isäntämmekin läksi minun kanssani astumaan, jättäen toiset miehet rannalle. Vanha mies astui erittäin liukkaasti, niin että olin pakotettu tavan takaa heittämään pientä juoksua paremmin hänen mukanansa pysyäkseni, ja pimp-pamppala, tupsis tupsis: ääni alkoi selässäni oikein täydellä mahdilla kuulua. Ei aikaakaan, niin tulimme erääseen pienenlaiseen taloon, jonka asuinhuonerivi oli punaiseksi maalattu. Minä en joutanut katselemaan paljo ympärilleni, sillä isäntä astui hyvin kiireesti porstuaan ja siitä sisälle isoon huoneeseen, jonka minä kohta näin pirtiksi. Pirtissä ei ollut yhtään ihmistä. Isäntä käski minun istumaan penkille ja itse hän sanoi menevänsä kamariin herättämään vaimoansa, ja niin hän meni ulos pirtistä.
Niinkuin käsketty, istuin minä penkille. Huone näytti oikein kauniilta kesäisen aamu-auringon valossa. Pirtin peräseinällä näin kangaspuiden seisovan ja, kun nousin niitä katsomaan, näin, että kudottavilla oli hienoa, valkoista pumpuli-kangasta. En kuitenkaan ennättänyt paljo muutakaan huomaamaan, sillä samassa jo astui isäntä ovelle ja käski minun tulla hänen kanssaan. Minä seurasin häntä toisesta ovesta sisälle ja me tulimme pieneen ja siistiin kamariin. Siellä olisi nuori nainen, joka paraikaa laitti ruokaa pöydälle, ja kaksi noin kokoonsa nähden nelivuotista poikaa nukkui kamarin sivuseinällä olevassa pikku sängyssä. Muuta väkeä en nähnyt. Ruoka, sellainen kuiva aamiaisruoka oli pian valmis. Minä käskettiin pöytään ja aloimme isännän kanssa syömään. Kun olimme syöneet, antoi emäntä meille kahvia ja isäntä teki itselleen puolikupin, kaataen kahviin hiukan paloviinaa. Hän sanoi sen olevan vasta mereltä tulleelle terveellistä, vaikk'ei muutoin viinaa rakastanut. Kahvin juotuansa läksi isäntä kaljaasille ja minä jäin emännän kanssa tarinoimaan. Kuta enemmän tuon naisen kanssa puhuin, sen tuttavammaksi eli ystävämmäksi tulimme. Hän tiesi jo edeltäpäin minun nimeni ja kotini. Sen oli hän saanut mieheltänsä tietää, ennenkuin oli minun nähnytkään. Pian sain häneltä kuulla, että isäntä oli minun äitini äitin eli muorivainajani veli ja että hän oli jo nuorena poikana tullut Tyrnävältä Kemiin ja sittemmin ostanut siellä talon. Vasta kuuli vuotta oli hän ollut naimisissa tuon kauniin emännän kanssa ja kun enemmän puhuimme, kertoi emäntä olleensa ensin piikana samalla isännällä ja sitten emännäksi päässeensä. Nukkuvat pojat sanoi hän olevan kaksoiset. Ne olivatkin aivan yhdennäköiset, ainoastaan sillä eroituksella, että toisella oli ruskeat, toisella valkoiset hiukset. Oi onnellisia lapsukaisia! ajattelin minä. Kun he ovat kaksoiveljekset, niin heille ei tule koskaan ikävä ja päälle päätteeksi on heillä vielä sekin onni, että heillä on isä ja äiti, minulla itselläni ei ole veljeä, ei isää!
Emännältä sain tietää, mitä vasten olin sinne tuotu. Isäntä oli kauan aikaa halunnut nähdä minua, ja kun niin sattumalta olin joutunut hänen alukseensa, oli hänen hauska tuoda minun emäntänsäkin nähtäväksi. Isäntä oli sanonut näöltä minun tunteneensa, ennenkuin unipäissäni olin mitään puhunutkaan. Minä olin nimittäin siksi muori-vainajani näköinen ja niin muodoin vähän vivahdin tuon isännänkin näköön. Sukuhunsa suopetäjä, niinpä minäkin.
Emäntä kävi pirtissä, toi minun tavarani penkiltä ja kysyi, olivatko ne minun tekemiäni. Kun sanoin kaikki omiksi tekemikseni, ihmetteli emäntä kovasti eikä ollut uskoa. Mutta kun kasvoistani näki, etten suinkaan valetta puhunut, kiitti hän minua kelpo miehen-aluksi.
Sitten käytiin ulkonakin ilmaa katsomassa ja minä seisoin emännän kanssa keskellä pihaa, kun isäntä tuli hevosella ajaen pihaan, kärryissä jauhomattoja. Matot kaadettuansa kärryistä läksi hän toisia noutamaan. Emännältä kun kysyin, sain tietää, että he möivät jauhoja leiviskäittäin ja nauloittain köyhälle kansalle, halvasta hinnasta. Ainoastaan perin pienen voiton sanoi emäntä miehensä jauhokaupasta itsellensä lukevan.
Noin kello kahdeksan aikaan aamulla olivat kaikki matot jo kotona ja myöskin miehet. Isäntä alkoi puhutella minua noista tavaroistani, kuinka paljo niistä pyytäisin. Minä sanoin ne sukulaisen kaupalla antavani hänelle kaikki ilmaiseksi, vaikka kohta siinä oli puolet koko talven töistäni; toisen verran lusikoita y.m. olin näet jättänyt kotiin, kun en voinut niitä kantaa.
Nyt emäntä luki kaikki ja sanoi niiden tavallisen ostohinnan jälkeen tekevän yhden ruplan viisitoista kopeikkaa. Miehellensä hän sitten sanoi:
— Kyllä minä nämä kaikki tarvitsen, vaikka kyllä siitä vielä muutamia ulottuu antaa naapureille ja tuttavillekin: ota ja maksa, Sakari, pojalle rupla viisitoista kopeikkaa.
— No, sama se, virkkoi isäntä, ja otti kukkaron taskustansa ja antoi minulle mainitun summan.
Kun tämän kautta tulin yhä parempaan tuttavuuteen sukulaisteni kanssa, tuli muun muassa puheeksi, että naapurissa oli emäntä Limingasta. Hän oli siellä palvellut rovastia, mutta vuosi sitten joutunut tänne naimisiin ja emännän äitikin oli talvella tullut sinne. Minä pyysin saada käydä siellä ja isäntä läksi minua sinne viemään. Me astuimme kappaleen matkaa viheriäisen koivumetsän halki ja tulimme erään isonlaisen torpan pihalle. Ilman pitempää mutkailemista astuttiin pirttiin.