— Mitä tulimmaista? Teetkö laulustani piikkaa? — No niinpä vainen, sanoi hän sitten hiukan lauhtuen, johan tuo nyt lastakin naurattaa, kun kuljetaan kravun kulkua. Vaan kuitenkin sanon minä, eihän minun Polle heponi mikään Pieti ole, että se menisi Kiimingistä naimaan. Olisi ainoastaan tahtonut katsoa vanhaa kotitaloansa ja toiseksi, mihinkäs tässä menee hevonen enempi kuin mieskään muuta kuin tietä myöden eteenpäin, eihän tuosta voi mereen lähteä, kun ei ole kalaksi luotu. Kun täällä pannahisen Pohjolassa aina täytyy lautata ja joka värssyn välissä ja joka lohipurolla lautata. Sanotaanhan ihmisten maissa olevan siltojakin, että saa kärryissä istua ja ajaa yli joen.
Nyt pääsimme kuitenkin oikealle paikalle ja kaikeksi onneksi sattuikin lautta juuri tulemaan, tuoden herroja, vaunuja ja hevosia. Kohta niiden maalle päästyä pääsimme me sijaan ja olimmekin pian Oulun pakkihuoneen torilla. Tässä nostin pussini kärryistä ja erkanin miehestä, joka sanoi ajavansa Sandeliinille eikä kyydistä määrännyt enemmän kun 10 kopeikkaa. Minä maksoin 15 kopeikkaa, joten minulle jäi rupla itselleni.
Nyt olin siis jälleen Oulussa, josta niin odottamattomasti olin Kemiin joutunut. Kaupungissa olisi ollut paljo katsottavaa, mutta enpä malttanut sinne jäädä. Haluni paloi äitini luokse ja lähdin kun lähdinkin kohta astumaan ja osailemaan Limingan tullille. Pian löysinkin sen ja aloin oikein vinhasti kävelemään Kempelettä kohti. Aurinko kun nähtävästi aleni, antoi minulle kiireempää ja kiireempää vauhtia, pannen minun väliin juoksemaankin. Mutta ennenkuin ehdin Kempeleeseen, tuli minua vastaan hevonen, kärryt perässä. Kärryissä istui mies ja nainen ja kun vastaan-tulijoita tarkemmin katsoin, tunsin niillä Vierimän ukon ja äitini. Iloisiksi tulimme kaikki tästä yhtymisestä; mutta äitini kysyi kohta, hieman toruvalla äänellä:
— Heikki, missä sinä olet ollut?
Minä ilman kursailematta vastasin siihen:
— Kemissä, vaikka luulin Englannissa käyväni.
— Herranen aika! huudahti äitini. Onko poika raukka hulluksi tullut?
Nouse heti kärryille, niin lähdemme kotiin.
— Tulen mielellänikin, sanoin minä, vaikka kyllä kärryissä olen saanut istua kokonaista kaksi päivää.
— No oikeinko totta se onkin, että Kemissä kävit? Kuinka sinä sinne jouduit? kysyi äitini.
— Muori vainajan veli minun sinne vei halkolaivassa ja takaisin tulin erään Kemin isännän kärryissä.