Äitini kävi saattamassa Loviisaa kotiin hänen isänsä luokse, mutta takaisin palattuansa oli hän hyvin harmissansa. Ei tiennyt mitä tehdä, mitä tekemättä jättää, kun ei yhdellä kertaa voi kaikkea tehdä. Me panimme molemmat hyvin levottomina maata.
Melkein unettoman yön maattuamme, läksi äitini Vierimälle hautajaisia valmistamaan, niinkuin häntä oli pyydetty, ja minä kuljin kuin Hippa-Heikki kodin ja Vierimän väliä päiväkaudet. Minulla oli aina jotakin asiaa Vierimälle ja sinne päästyäni taas jotakin asiaa kotiin, jollei muutakaan, niin lehmälle ruokaa antamaan, sillä ulkona ei ollut vielä elukoille tarpeeksi purtavaa ja ilmakin oli kylmä. Tätä tämmöistä kesti kolme päivää. Äitini ei käynyt kotona kuin pikkuisen yösydämellä. Loviisa kävi lehmäämmekin lypsämässä. Kolmannen päivän illalla hyvin myöhään, kun äitini oli hyvin väsyksissä, kolkutti joku ovelle. Minä aukasin oven ja sisään astui vaarini läähöttäen.
— Mikä teitä vaivaa, isä, kun olette niin hengästyksissä? kysyi äitini.
— Kun ehätin tuomaan tätä kirjettä, se on arvatenkin taas enoltas, koska on mustissaan. Maisteri pisti sen minun käteeni ja sanoi: ratsastakaa joutuin, kun jo toinen surukirje tulee yhtä päätä. Minä ajoin niinkuin hullu, ja ilmankin on kaiken viikon ollut niin kova kiire, että on saanut juosta ja hypätä, että jalat tahtoo kulua polvia myöten pois. Kiusaus kiusasi minua jo tullessani aukasemaan kirjeen, mutta vanha rehellisyyteni kumminkin pidätti. Eihän minulla olisi ollut oikeutta aukasta toisen kirjettä, vaikka kohta se oli omalle lapselleni. Tässä se on, lue joutuin, että minäkin saan kuulla sen sisällyksen, sillä minun täytyy lähteä taas.
Äitini repäsi kirjeen auki ja alkoi lukea ääneen:
Kemissä, niinkuin ennen.
Hyvä sukulaiseni Maria Helmikangas!
Tämän kautta saan tietää antaa, että toinenkin kaksoispojistani jo on kuollut ja siis olen aivan sileä leskimies; mutta oma kaulani on kuitenkin, Jumalan kiitos, sen verran parantunut, että toivomassa olen jo siitä aivan tervettä. Siis et tarvitse kustantaa itseäsi tänne, jos muutoin et ole jo ehtinyt lähtemään. Minä tulen kohta itse Limingassa käymään, vanhojen lapsuuden tuttavien kanssa suruani haihduttamaan. Talon minä myyn, jos saan soveliaan hinnan, jos ei, panen sen arennille; kuitenkin, oli miten oli senkin kanssa, päätökseni on se, että tahdon viettää kesäsydäntä Tyrnävällä ja Limingassa. Hautajaisten jälkeen pannaan matkustus toimeen. Olin vähällä unhottaa, että se Limingan koukkuleuka-akka, jota Torpan Pirjoksi tai miksi sitä siellä kutsuttiin, kuoli keväällä noin neljä viikkoa sitten, ja hänen tyttärensä on myöskin leskenä, sillä hänen miehensä tuli tapaturmaisen kuoleman kautta pois. Hän hukkui Kemijokeen. Leski aikoa myöskin tulla Liminkaan takaisin, sillä hänkin on sileä, niinkuin minäkin. Ainoa lapsi, joka heillä oli, kuoli ennen joulua. Voi hyvin, siksi kuin tulen.
Enosi
Sakari Aspela.
— Vai aikoo hän tulla tänne. No, olipa se hyvä, ettei sinun siis tarvitse mennäkään, sanoi vaarini. Sekin oli hyvä, ettei siinä kirjeessä ollut mitään moitteita minulle; kukatiesi on hän unhottanut ja paras se olisikin. Hyvästi nyt! Ja niin hän lähti kiireesti ulos.