Katri ei vastannut siihen mitään, mutta äitini sanoi:
— Mitä me siellä teemme, se on miesten asia, että merelle mennä.
— Jos mennään sitten, sanoi Aspela, en minä väkisin ketään pakoita.
— Mitä me sinne yöksi juuri menemmekään, virkkoi Vierimän ukko, mennään, Sakari, vasta aamulla. Siellä rupeaa kuitenkin nukuttamaan.
Nyt jäi Aspela seisomaan keskelle laattiaa avossa suin, ja vähän aikaa vaiti oltuansa sanoi hän:
— Mitä unikekoja te olette? Niin, semmoista se on Suomen maamiehen kanssa, että ennen se tahtoo maata yönsä omalla pahnallansa, kuin että pitäisi yhden hauskan illan lahdella. Kyllähän minä Liminkalaiset tunnen vanhastaankin, että uni parempi, kuin raikas meri-ilma ja raitis iltatuuli — hm hm — —
— Älkää nyt sentään suuttuko, eno, sanoi äitini.
— Huomenna minä lähden, virkkoi Vierimän ukko.
— Mutta minä en odota huomiseen, minä menen vaikka yksin, jos en kumppania saa — kohta minä lähden — minä en ole tottunut odottamaan lahdelle-lähdön kanssa enkä myöskään pelkää merta. Lähdetkö sinä, Heikki? Vai nukuttaako sinuakin? kysyi Aspela minulta.
— Ei minua nukuta, vastasin minä, jos äiti luvan antaa, kyllä minä lähden.