Rouva jatkoi: "Mieheni sanoo sinulle terveisiä, että mökkisi tulee purettavaksi tänä kesänä, ja että jos sinulla on jotakin siellä, joka johonkin kelpaa, käyt sitä pois korjaamassa."
"Lieneekö tuolla mihinkään kelpaavaa", sanoi Elsa.
"En minäkään luule, vaan sopiihan se tarkoin tutkia. Mummo voipi tulla sinne myöskin."
Rouvalla ei ollut aikaa enempää puhua, vaan sanoi hyvästi ja läksi.
"Kas nyt sinä hätäilit ihan turhaan. Kyllähän minä ruustinnan tavat tiesin, ett'ei hän maksamatta jätä, vaan hän häätouhussaan ihan suorastaan unehutti koko asian. Se seteli osoittaa, että hän on maksanut sinulle yhtä suuren palkan kuin täysikasvuisille piioille", lauseskeli mummo.
Elsa myönsi, että hyvin on maksettu. Siinä sitten tuumittiin ja lähdettiin Munkkiniemeen.
Oli pilvinen päivä. Päivällisen aika oli ohitse, kun mummo ja Elsa olivat taas maamatkalla. Se oli Elsalle tuttua taivalta, taivalta joka sisälsi monet rakkaat muistot lapsuuden ajasta ja äitivainajasta. Erinomaisen pian olivatkin he määräpaikalla ja esittivät itsensä Munkkiniemessä avainta saamaan ja mökkiä vakoomaan.
Munkkiniemen kyökin seinällä, jossa Liina entiseen tapaansa hallitsi, riippui mökin avain. Liina se avaimen antoikin, eikä herrasväki mitään tiennyt, että he olivat tulleetkaan. Elsa meni suorastaan vanhaa polkuaan mökille, aukaisi oven ja astui mummon kanssa sisälle.
"Mitä arvelette mummo, mitä näillä tehdään, ja mihin näitä pannaan?" kysyi Elsa.
"Älähän hätäile, jahka tutkitaan. Onhan siinä pata, ämpäri ja kiulu, kippoja ja kuppia, sekä sänky. Lisäksi on tässä kaksi tuolia ja pöytä. Porstuassa näkyy olevan iso kelkka ja pari airoja ja sängyssä yhtä ja toista. Katsotaanpas porstuaan. Niin aina, siinä ne olivat airot ja kelkka, aivan oikein! Tästä ovat tikapuut vinnille. Mitäs täällä on? Vanha hylkeennahka-laukku, kas kun eivät vielä ole karvat mädäntyneet, vaikka itse laukku on aivan homeessa. No, hitto viedä, täällä on turkitkin ja karvat kaikki sujona. Voi, kun annoit koin syödä hyvät turkit, jaa, harmaa puolivillainen on päällys. Isäsi turkit ne ovat. Entäs sitten, täällä on hattuja, täällä karvalakkia. Mitä hullua, ihan täydelliset kangaspuut ja seitsemän kaidetta, pirtaa, eli miksi niitä tässä sanon. On niidet jo aivan mädät, mutta pirroilla kutoo vielä. Syöstäväkin kuin eilen tehty. On rukkikin, mutta nyöri on poikki ja nukkaraudasta suu lohennut; haarukasta on hampaita poissa. Eipä täällä ole muuta ottamista, tulen alas", sanoi mummo.