"Se on kyllä vanhanlainen; olisi melkein myytävä niin kauvan, kun sillä jotain saa. Liian kalliita tahtoo siitä polttopuitakin tulla, ja hengen kaupalla on sillä, jos kävisi Korkeasaaressa pyykkiäkin pesemässä. Kuka sen tietää, mihin me taas jonkun ajan päästä joudumme, tulemmeko moniin aikoihin edes näkemäänkään venhettä, sen vähemmin sillä soutamaan."
Joku salainen voima oli tuossa mummon puheessa, joka sai Elsan silmät kosteiksi. Kuka tietääkään edeltäpäin, mihin ihmiset joutuivat. Sangen salaperäinen oli Elsan mielestä mummo. Hän oli palvelija eikä palvelija, hän oli apuna missä häntä tärkeimmin tarvittiin. Ankarasti piti hän kiinni oikeuksistansa, silloin kun luuli vääryyttä kärsivänsä, mutta sangen hupainen mummo hän oli silloin, kun sai olla toiselle avuksi. Oikein köyhä ei hän ollut, vaan ei rikaskaan. Elsan mielestä se oli omituinen mummo. Pesotupaa ja sen peräkamaria hallitsi hän kuin omaa taloansa. Miten olikaan hän sen niin valtoihinsa saanut?
Talo, jossa mummo asui, oli erään varakkaan kalastajanlesken talo. Huoneita ei talossa ollut paljo ja harvoin nekin vähät hyyrättynä, sillä tuo emäntä ei lainkaan sillä lukua pitänyt, oliko hänellä hyyryläisiä vai ei, ja huoneita ei korjattu koskaan. Jos hyyryläinen tahtoi olla niin sai. Ketään ei hän koskaan pois käskenyt, enemmän kuin lienee taloonsa pyydellytkään. Hyyryistä ei hän liioin kovaillut. Se maksoi joka jaksoi, joka ei taas jaksanut eikä pystynyt, se sai olla maksamatta; pois hän vaan ei käskenyt. Huoneita itse korjaamasta ei hän liioin kieltänyt, ja sai vetää hyyrystäkin pois; eikä siitäkään riitaa syntynyt. Mutta huoneet olivat kumminkin niin rappiolla, ett'ei niissä enään millään ehdolla hyyryläiset asuneet. Emännän oma huone katurakennuksessa ja pesotupa kamarinensa olivat paraat asuntokelpoiset koko talossa.
Emäntä olikin jo hyvin vanha ja sanottiin hänen toisinaan höpsivänkin; kumminkin hän puhui itsekseen. Mummosta, tuosta vanhasta pesumatamista, piti hän paljon, ja kutsui häntä aina rouvaksi. Mummo ottikin tuon rouvannimen mielellään vastaan emännältä, vaan ei hinnasta mistään muilta, sillä hän sanoi, että se kuuluu talonomistajalle, että hän kunnioittaa hyyryläistä. Emäntä taas puolestaan antoi mummolle rouvan arvonimen sentähden, että mummo aina maksoi hyvin hyyryn, ja piti huoneen siistinä ja hyvässä kunnossa, niinkuin myöskin sentähden, ett'ei mummolla ollut lapsia, pieniä eikä suuria. Emännällä ei koskaan lapsia ollut ja niinmuodoin ei hän juuri olletikin reuhaavia lapsia oikein hyvillä silmin katsellut.
Sattuipa nyt juuri samana päivänä, jona Elsan tavarat Munkkiniemestä tuotiin, se kummallinen tapaus, että kun mummo jonkin asian johdosta pistäytyi emännän kamariin, olikin hän kuollut. Mummo ei ollut aivan arka, vaan kumminkin teki se hänessä hyvin oudon vaikutuksen. Hän oli kuollut aivan sairastamatta. Mummo huomasi kyllä, että emäntä oli aamulla noussut ylös niin terveenä, että oli voinut huoneensa puhdistaa ja tilansa korjata. Mitä muuta oli hän askaroinut, siitä ei tolkkua saanut; se vaan oli selvä, että hän makasi sohvalla hengetönnä, kylmänä ja kankeana. Mitään ulkonaista väkivallan merkkiä ei ruumiissa näkynyt, joten ei voinut otaksua murhankaan tapahtuneen.
Erittäin kauvan ei mummo tuon kuolleen huoneessa siekaillut, vaan poistui ottaen avaimen kamarin ovelta, ett'ei joku menisi kamariin ja äkkiarvaamatta kuolijaaksi säikähtäisi. Nyt kiiruhti mummo sanomaan Elsalle emännän kuolemaa.
Elsa, joka ei emäntää paljon tuntenutkaan, ei osannut siitä olla paljo pahoillansakaan; kumminkin ihmisen, vaikkapa oudonkin, kuolema, varsinkin niin äkkinäinen, teki Elsaan syvän vaikutukseen. Mummo itki katkerasti vanhaa tuttavaansa, ja Elsakin alkoi itkeä, kun mummo alun antoi. Jonkun aikaa itkettyään huomasi mummo, ett'ei se porusta parane, ja läksi sanomaan toisille asukkaille talossa. Samassa rakennuksessa, kuin emäntäkin, asui muudan sepän leski. Hänellä oli kaksi aika-ihmistä tytärtä. Äiti ja tyttäret olivat neulojia. He olivatkin ainoat talon lisäasukkaat sillä kertaa. Heidän asuntoonsa johti eri rappu ja mummo meni hiljaa ja varovasti heidän porstuaansa. Kamarin ovi oli lämpymän tähden hiukan raollaan, ja mummo kurkisti raosta ja näki heidän kolmen ahkerassa neulontapuuhassa.
"Hyvää päivää, älkää pelästykö", sanoi mummo.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi leski Lund.
"Emäntä on kuollut", sanoi mummo.