"Mitäs kuuluu nyt mummolle?" kysyi rouva.
"No, kiitoksia, eipä erikoisia kuulukaan, tuossahan menee hiljakseen, hiljaa vanha hiihtää."
"Me olemme tässä Elsan kanssa tuumineet, rupeaisiko hän ensivuodeksi meille, vaan hän ei oikein tyydy paikkaansa. Mitä ajatusta on siinä asiassa mummolla, kysyn sen puolesta, koska olette Elsalle muutoinkin vähän niinkuin holhojan virkaa pitäneet."
Rouvan ääni oli vähän väräjävä tuota puhetta pitäessä, niin että
Elsakin helposti huomasi rouvalle tekevän vaikeata.
"Enhän minä, hyvä rouva, ole Elsan holhoja, josko ei Elsakaan minun; me olemme entisiä työkumppaneita vaan. Paitsi sitä Elsa alkaa jo olla aikainen ja päättäköön hän itse, mihin toimeen hän parahiten pystyy. Minun ymmärtääkseni kumminkin on siinä virassa, jossa hän nyt on ollut, liika työ hänen ikäisellensä. Minun tietääkseni hän pystyy kyökkipiiankin toimeen."
"Minä luotan paljon teidän sanoihinne, ja uskon, että Elsa kylläkin pystyy kyökkipiian tehtäviä täyttämään. Jos Elsa muutoin tahtoo itse, saa hän Pyhäinpäivästä ruveta meidän kyökkipiiaksi."
"Enhän minä mikään keittäjä juuri ole, vaan jotakin sentään osaan sillä alalla, johan sain opastusta mamselin luona", sanoi Elsa.
Sen sanan päälle antoi rouva Elsalle kyökkipiian pestin.
Elsa sai taas vähän rahaa ja meni mummon kanssa kyökkiin, jossa hän aukaisi arkkunsa ja antoi sieltä mummolle rahaa. Hän antoi hänelle kaikki rahansa, että mummo pääsisi mökkiä ostamaan.
Juuri kuin mummo uudelleen luki vastaan-ottamiansa rahoja, tuli rouvakin kyökkiin.