"Tarkkaa se vaatii", sanoi Elsa ja poistui kyökistä.
Rouva, jäätyään Katrin kanssa kahden kesken, alkoi kysellä:
"Mitä kipa-kapaa täällä oli, kun Elsa niin oli kiukuissaan äsken ja sitten nyt niin parannusta tehtiin?
"Voisihan sitä aina jotakin eripuraisuutta pientä tulla. Mutta sen minä sanon, Elsa on hyvä tyttö kyllä", vastasi Katri.
"Hän sanoi itkevänsä pahoissa sydämissään, sen tytön vastauksille ei voi välistä muuta kuin makeasti nauraa."
"Kyllä se väliin siksi tahtoo vetää, vaan niinpä se olisi kenen kanssa hyvänsä, että jos suoraan sanoo niin kuin asia on, niin tulee monta kertaa haukkumaan itseänsä ihmisille, ja mitä sille juuri muutakaan osaa kuin naurahtaa. Niin ei se olisi, jos kaikki olisivat rehellisiä; silloin ei toden puhumista vikanakaan pidettäisi", tuumiskeli Katri.
"Eihän tuota vikana sentään pidettäne. Ovathan ihmiset totuutta vaativinaan ja valetta vihaavinaan."
"Jaa, silloin kun huomaamat, että toisen valehteleminen heitä vahingoittaa; muutoin kyllä saa puhua puita heiniä."
Rouva mietiskeli.
"Mitenkähän se olisi, rouva, minä sain tässä kirjeen eräältä kotiseutuni vanhalta tuttavalta, jossa hän kaikkein kohtelijaimmasti kysyy, voisinko minä tulla heti sinne, tai viimeistään Pyhäinpäivältä. Minä joutuisin naimisiin hänen kanssansa", sanoi Katri.