"Niinkö rupeaa haastattamaan?"
Matti ei virkkanut mitään ja viimeinkin mentiin sisälle verstashuoneesen.
Täällä oli paljon suutarintiskiä ja istuinrumpuja sekä sänkyjä. Väkeä ei ollut sanottavasti kotosalla, ainoastaan pari oppipoikaa loikoili sängyssä ja yhden tiskin ääressä istui juopunut kisälli ja häntä vastapäätä eräs isonlainen oppipoika. Kisälli nukkui ja väliin torahti jotakin pojalle; sen verran kuin hänen puheestaan selkoa sai, voi huomata että hän oli kovassa rahapulassa ja tahtoi pojalta rahaa lainaksi, arvatenkin luuli hän olevansa vielä liian vähän juovuksissa. Matti meni omalle paikalleen ja istui rummulleen, mummo meni hänen perässään ja istui Matin viereen. Tuo juopunut sälli nosti päätään ja raotti silmiään. Huomattuaan Matin alkoi hän karjua:
"Oletko nyt kotona roisto? Missä sinä juoksentelet?"
Mummon kasvot lensivät punaisiksi, ja hän yritti aukaista suunsa, mutta jätti sanomatta, kun Matti mutisti suutaan merkiksi, ettei maksa asia puhumisen vaivaa.
Sälli, nähtyänsä ettei Matti häneen mitään huomiota kääntänyt, nousi ylös rummultaan ja astui askelta pari — mutta — putosi alas, vaan ei alemmas kuin permannolle. Siinä selällään hän pureskeli hampaitaan ja sanoi:
"Nyt tietäkääs pojan penikat se, — se — se — se, että minä, joka olen herra ja sälli, niin, te tiedätte kuinka korkea-arvoinen herra minä olen, ja nyt minä vasta tapankin ihmisiä!"
Tähän aikaa kerrottuaan "minä tapan ihmisiä", vaipui hän uneen ja alkoi kuorsata.
"Herra on siinäkin paikassa", sanoi mummo.
"Aatu, onko mestari kotona?" kysyi Matti siltä pojalta joka juopuneen sällin kanssa oli istunut.