Maisteri vilkaisi vaimoaan lasisilmiensä alitse.
"Rapakon rämpiminen!" matki maisteri. "Tekeekö se ruokahalun?"
"Ka, mitäs tuo muuta tehnee", sanoi rouva ja meni kyökkiin.
Maisteri meni työhuoneesensa, hänellä oli paksu pakka paperia pöydällä. Hän alkoi selailla papereita ja katseli ja tutki niitä. Vihdoin hän latoi ne taas kokoon ja heitti itsensä kyljelleen sohvan päälle. Siinä asemassa hän hiljaa puhui itsekseen:
"Köyhyys, köyhyys, ja se, se kestää. Vihdoin häntä ihminen pääsee siihen, ett'ei aina ja joka hetki köyhäksi sanota!" Siihen hän hiukan uinahti. Oli jo pimeä huoneessa kun Elsa tuli kynttilä kädessä, jonka hän laski pöydälle ja vähän sen jälkeen tuli hän uudestaan kahvi-tarjottimen kanssa. Maisteri nousi istumaan ja otti kahvikupit käteensä. Vähän aikaa mietittyänsä alkoi hän ryypiskellä. Kun maisteri viimeistä kahvitippaa suuhunsa kaasi, saapui rouvakin kamariin.
"Kuules, kun Katri lähtee jo huomenna pois, ja hän tietysti tahtoo tänään jo palkkansa", sanoi rouva.
"Maksa pois", vastasi maisteri.
"Eihän minulla ole rahaa", sanoi rouva.
"Minullako sitä sitten on?"
"En tiedä onko sinullakaan, vaan jotakin keinoa siinä pidettävä on pois matkustavan ihmisen kanssa."