"Maksakootpa jos, kyllä minulla senverran itsellänikin on että Turkuun pääsen, vaan ei lisä luotaan lykkäisi jos tuota saisi", puheli Katri Elsalle rouvan mentyä.
Juuri kun Elsa aikoi Katrin puheesen jotakin vastata, aukesi kyökin ovi ja mummo Punavuorilta astui sisälle.
"Hyvää iltaa", sanoi mummo."
"Jumala antakoon", vastasivat molemmat tytöt.
"Istukaa mummo", käski Elsa.
Mummo istui ja samalla kaivoi povestansa esille rahakukkaron ja sanoi:
"Matin minä vein jo kapteenien isälle. Otti hän pojan vastaan. Parantanutko lie vaan pahentanut paikkaansa, vaan eipä tuo niin hääviä näkynyt siellä suutarissakaan elämä olevan. Päissään siellä ihan pyhäpäivänä muudankin venyi ja kaikkia tappavainen halu hänellä tuntui olevan. Ei se semmoinen esimerkki ole mitään terveellistä kasvavalle nuorukaiselle. Herra hänen tiennee, mikä ihmiselle täällä maailmassa parasta olisi."
"Kait sen nyt tietää ilman epäilemättä, että Matilla parempi on olla vanhan ja vakavan äijän kasvatettavana kuin että suutarien joukossa ja ylenannettujen parissa, jossa paha esimerkki on hänellä joka käänteessä nähtävänä", sanoi Elsa.
"Siksi tuon minäkin otin, ja kun häntä itseäänkin niin halutti. Mutta olihan minulla muutakin asiaa. Etköhän ottaisi, Elsa, sitä rahalainaasi takaisin ja antaisi velkakirjaani pois, kun minulla ovat nämät Sipoolaisen antamat rahat tallehdittavana ihan tyhjänpäiväisesti", puheskeli mummo, tarjoten rahoja.
"Sipoolaisen rahatko ne ovat? Eikö ne ole teidän omat rahanne?" huomautti Elsa.