Maisterin käynti kuului porstuassa, kun hän meni saliin. Elsa riensi kyökistä lastenkamariin, ja tuli salissa maisteria vastaan. Salissa oli pimeä, vaan Elsan mennessä läpi salin kynttilä kädessä, näki maisterikin paremmin kulkea. Tällä kertaa ei maisteri mennytkään työkamariinsa, vaan sänkykamariin. Siellä istuikin rouva tutkimassa kuinka korkealle Katrin saatava nousee. Nähtyänsä miehensä tulevan kysyi rouva:
"Missä pappa kävi?"
"Tyhjää takaa ajamassa!" oli vastaus. "Kävin rohvessoorin luona, vaan se on katala köyhempi kuin minä, kyllä minä pelkään että nälkään se vielä kuolee. Vaikka hyvin tiedän että rahaa hänellä on jotta alimmaiset mätänee, sitä hänellä ei ole, koskaan ollutkaan."
"Haa, juuri Fredrikin kaltaiset, ne rikkaana pysyvätkin. Katso Fredrikki rohvessoori tietää, että pankki se vakavin on rahojen säilytyspaikka", sanoi rouva.
"Kyllä hän tietää, mutta mihinkä hiileen minä nyt taas puhallan?"
"Minkä tähden?"
"No, sen Katrin palkan tähden, oletko sen asian jo perin unohtanut?"
"Katrin palkka on täällä laatikossa", sanoi rouva, osoittaen pöytälaatikkoa.
"Mistä olet sitä nyt saanut?" kysyi maisteri ihmeissään.
"Ole nyt — Elsalta. Mummo maksoi velkansa ja Elsa oli antavinaan ne minulle talteen. Niin, talteen, eipä vielä lainaksikaan, hän osaa pitää isäntäväkensä arvossa, — mutta puhutaan hiljaa, hän ehkä kuuntelee tuolla lastenkamarissa."