Köyhiä ihmisiä kulki talvella ehtimiseen kyökki kyökiltä etsien jotakin suuhun pantavaa nälkänsä sammutukseksi. Miespuolilla, etenkin maalaisilla, oli jotakin puusta tehtyä kapinetta kaupattavana leipään tai leivän hintaan vaihtamisen tarkoituksessa. Elsa ei voinut olla ostamatta heiltä, olletikin kun hänellä nyt oli rahoja, kun entinen isäntä oli hänelle lähtiessä suorittanut kaiken velkansa. Vieläpä hän jakoi köyhille ruokaosansakin usein, ja itse joko vallan paastosi, tai osti sijaan kauppiaalta. Niin karttui lusikoita, kapustoita, kyynäränmittoja ja minkä mitäkin, totta niitä olisi ollut monenkin talon tarpeeksi. Kummallisinta kumminkin oli se, että tuo äkäinen pohjalaistyttökin suostui Elsan toimiin niin, että hänkin talven kuluessa alkoi käyttää samanlaista tapaa entisten palkkarahojensa tuhlauksessa ja osan-ottavaisuudessa yleiseen maassa vallitsevaan nälkään.
Vuoro-sunnuntain pääsivät tytöt vähän ulos. Silloin Elsa aina pistäysi mummon luo Punavuorille, jossa hän istui tunnin pari tarinoiden mummon kanssa, saipa väliin mummon kanssaan. Mummo muutoin oli muuttanut elintapaansa ja laannut pyykillä ja muilla sellaisilla kulkemisesta, oli hyyrännyt toisen huoneensa eräälle pohjalaiselle salvurinperheelle ja itse lisäansiokseen ruvennut neulomaan työmiesten alushousuja ja paitoja.
Maisteri, joka nyt oli Elsan isäntä, oli hänkin omanlaatuisensa. Hänkin oli köyhästä pojasta kouluuttannut itsensä ja osasikin pitää ansioistansa ja arvostansa; hänen mielestänsä ei kukaan tässä pahassa matoisessa maailmassa ollut hänen vertaisensa töissä, opissa, eikä viisaudessa. Vielä oli hän ylpeä suurisukuisesta mutta köykästä aatelisesta vaimostansakin.
Rouva, tuo suurisukuinen, olikin erittäin järkevä, hyvin maltillinen kunnon ihminen. Hän osasi miehensäkin kiihkoa siivosanallaan niin hillitä, ett'ei talossa mitään mainittavia tapahtunut. Vaan hänkään ei voinut aina silmillään seurata miehensä kynää, joka erittäinkin toisinaan olisi ollut hyvinkin tarpeellista, tämä kun kovin rajusti rupesi toisia herroja kirjoituksessaan opettamaan, pannen koko tuttavakunnan yhteen mylläkköön, josta tämä herra itse sai kärsiä enimmän, kun näet ei ollut suosiossa kenenkään, ja itse ei ketään suosinut.
Kuitenkin, vaikka siinä talossa oli ylöspito niukka, alkoi Elsan voimat vahvistumistaan vahvistua. Sillä siinä oli työnteko säännöllisempää, eikä niin rasittavaa kuin ainoana piikana, ja oli roteva palveluskumppani, joka, vaikka muutoin äkäinen, ei katsonut töitä läpi sormiensa, vaan teki mitä tarvittiin ja eteen sattui, niin auttaen raskaimmissa toimissa huonokuntoisempaa kasvavaa kumppaniansa. Vaikk'ei Elsa hänen kiroilemistansa suosinut, oli hänellä siitä johdosta että hän häntä auttoi, raakalais-toveriansa kohtaan paljon anteeksi antamusta, ja niin sai talvi loppunsa.
Kesän tultua tapahtui Elsan elämässä se muutos, että hän nyt sai lähteä herrasväen kanssa maalle. Tällä kertaa Hämeesen. Herrasväkeä vähän arvelutti, kuinka huonon vuoden jälkeen siellä ensinkään ruoan puolesta toimeen tultaisiin, kumminkin luultiin siellä pälkähästä päästävän kun menee suurimpaan taloon asumaan mitä pitäjässä löytyy. Ja niin lähdettiin.
Tavarat jätettiin kotiin, ainoastaan otettiin kaikkein tärkeimmät. Molemmat palvelijat otettiin myöskin mukaan. Kun oli useita lapsiakin herrasväellä, täytyi olla neljä kyytihevosta kerrallaan. Matkalla oli Elsalla yhtähyvin kuin lapsillakin paljon katselemista Suomen ihanuudesta, vähän kun olivat matkustelleet. Vihdoin pääsivät he määräpaikkaan.
Kylä ja etenkin se talo, johon herrasväki asumaan asettui, oli seudun komeimpia. Jonkinlaista tietoa oli talon emännällä edeltäpäin heidän sinne tulosta, koska hän oli kohta tulijoita vastaan-ottamassa ja osoitti teitä heille varustettuihin huoneisin. Talon haltijatar oli jonkinlaista herrasväkeä, vaikka maalla alituiseen asuen hyvästi talonpoikaistunut, niin että hänen melkein otti tavalliseksi talonpoikaisemännäksi. Kumminkin oli hän lapsensa kouluuttanut, koska ne näyttivät heti ensi silmäyksellä herrasväeltä, ja olikin niitä poikia ja tyttäriä hyvähkö liuma, kaikki hieman äitinsä näköön vivahtavia. Ensiksi tervehti tuo rouva kumminkin Elsaa, edellä muiden, josta Elsa luuli häntä puolihassuksi ja pelästyi.
Elsassa oli hyvä joukko silmiin pystyvää kauneutta. Se se oli, joka narrasi tuota maalaisrouvaa häntä ensin tervehtimään, kun sama rouva muutoin oli hyvin leikillinen ihminen. Kuten sanottu, osoitti rouva teitä heille varustettuihin huoneisin. Huoneet olivatkin sisustetut erittäin komeasti, jott'ei kaupungissa paremmin. Maisteri rouvineen näyttivät erittäin tyytyväisiltä asuntoonsa, jota vielä sekin lisäsi kun melkein kaikki akkunat olivat päivään ja komeaan puutarhaan päin. Talon rouvan lapset seurasivat äitinsä esimerkkiä, he kokousivat kyökkiin ja pyörittivät Elsaa ympäri kyökin permantoa ja nauroivat, että Elsa oli hyvin kummissaan ja pääsemättömissä heistä. Melkoisessa määrässä alkoi se suututtaa Elsan isäntäväkeä; kumminkaan eivät he kehdanneet mitään puhua, olivat vaan nauravinaan.
Ihana oli kesä suloisessa Hämeessä, sangen viehättävä oli se. Talo sijaitsi sievän järven rannalla, jossa voi uidakin, ja olikin järven rantaan tehty pieni mutta erittäin soma uintihuone. Talon herrasväki kävivät joka päivä uimassa, ja oli sinne vapaa pääsy hyyriläisilläkin, ei heitä siitä kielletty. Elsallekin oli erittäin virkistävää ottaa väliin kylmä kylpy; selvästi alkoi se näkyä kasvojen värissä, joka kaunistumistaan kaunistui. Elsan emännällekin ja hänen lapsillensa näkyi se hyvää vaikuttavan, sillä hekin kaikki tulivat erittäin vilppaiksi. Selvästi näkyi että jolla senkin verran on varaa että mennä suveksi maalle kaupungin tomusta, se kyllä takaisinvoitetulla terveydellä palkituksi tulee, jos muutoin ei tauti ole aivan tappavaa laatua.