Elsalle oli vähän odottamaton uutinen se, että Matti noin oli pitkälle merireissulle joutunut, sillä hänkin piti Mattia holhottinansa, olihan juuri hän kerran Matin pelastanut nälkään nääntymästä maantien vierestä lähellä pääkaupunkia. Elsan mielessä kuvitteli, että lieneekin Matilla se viisaus, että hankkii itsellensä leivän meriltä, jossa ammatissa ei niin tuntuvasti hallavuodet vaikuta leipälakkoa kuin maalla työskennellessä. Sillä eiväthän he kulkiessaan mailman kaikilla merillä ole niin yhden köyhän pohjoisen ja pienen isänmaan varassa. Tuota leivän vähyyttä olikin Elsa ynnä monet lukemattomat muut hiljattain kyllin kokea saaneet. Vedet vyöryivät Elsan silmistä, kaikkea tätä ajatellessa. Pahin oli kumminkin Elsan mielestä se, että poika voipi meritouhakassa tulla oikein jumalattomaksi. Juuri kun Elsa siinä istui neuloen surullisna mietteissänsä, astui sisään eräs vapautta pitävä tyttö, joka hänkin oli aikeessa mennä uuteen palvelukseen.
"Täällä te vaan istutte kuin luostarinunnat, ettekö lähde vähän tuuluttelemaan?" sanoi vieras.
"Minne sitten?" kysyi Elsan kumppani.
"Joroihin".
"Joroihin", matki Elsa.
"Niin juuri, Joroihin", sanoi vieras. "Siellä tulee olemaan erittäin hauskaa."
"Mitäpä kaikesta hauskuudesta, se on vaan joroa kumminkin", vastasi
Elsa.
"Kyllä minä olen joroissa ollut, kyllä sinne mennä kannattaa", sanoi
Elsan kumppani.
Elsa rupesi miettimään asiaa, sillä hän ei tietänyt mitä joro olikaan, sitä vähemmin olisi niissä koskaan käynyt.
"Voinhan käydä katsomassa", sanoi viimein Elsa, ja alkoi pukea yllensä.
Kumppani teki samaa ja niin lähdettiin.