Enempää ei Ulla ehtinyt puhumaan, vaan täytyi hänen joutua töillensä.
Elsakin alkoi aloitella tehtäviensä täyttämistä.
Seuraavana aamuna oli Liisa joteskin pahoin voipa kupari-seppänsä kanssa, niin että keittäjättären täytyi tarita hänelle viiniä; siitä tuli hän parempaan vointiin ja lupasi ettei hän isoon aikaan niin täyteen itseänsä juo, ja sen lupauksensa hän täyttikin.
Elsa kun oli huoneiden puhdistajan virassa, kuului hänelle muun muassa puhdistaa talon tavattoman suurta konttorihuonetta. Kohta ensi aamuna oli hänen meneminen konttooriin, jossa jo muutamia herroja oli kirjoittamassa. Pitkin silmin alkoivat herrat katsella uutta puhdistajaa, sillä olipa Elsa tavallisen mehukas olento päälaelta olkapäihin j.n.e. Kummiinsa herrat kumminkin tulivat, kun tyttö ei vähintäkään näyttänyt kenestäkään välittävän. Ei hän mitenkään hämillään näyttänyt olevan, ainoastaan teki hän töitään varovasti ja taitavaan, juuri kuin ei ketään muita huoneessa olisi ollutkaan. Ehtimiseen saapui toisia konttoristia konttooriin, kaikki he säännöllisesti tirkistivät Elsaa, ja yhtä säännöllisesti hämilleen jäivät, kun ei Elsa ollut heitä lainkaan huomaavinaan. Ennen kun Elsa ennätti kaikki tehtävänsä suorittaa, saapui siihen keski-ikäinen mies, joka oli hartioistaan koko lailla kokoon kyyristynyt. Vihaisesti heitti hän suuren avaimen kirjoituspöydälle ja kirosi; häntä Elsa koko lailla hätkähti ja luuli mielipuolen tulleen huoneesen. Hän ei juuri aivan mielipuolikaan ollut, josko ei aivan viisaskaan, olihan siltä väliltä; hän oli se mies, jonka hartioilla oli talo ja talous. Vaikkei hän mikään pääkonttoristi ollut, oli hän isännästä ensimmäinen mies, eli se, joka kaikista asioista parhaan huolen piti. Kun hän oli avaimen pöytään heittänyt ja kironnut kirottavansa, huomasi hän Elsan, ja tuli hyvin latuskaiseksi. Toisetkin herrat vetäisivät sen johdosta suutansa nauruun. Samassa poistui Elsakin konttoorista.
Elsa meni kyökkiin, suu naurun hymyssä. Hän oli saanut huomata, että hänellä oli virka, joka vaati erityistä mielen malttia hänen näköiseltänsä. Sanaakaan sanomatta meni hän saliin ja alkoi siellä puhdistustoimensa. Salin puhdistettuaan sai hän rouvaltaan ensimmäisen kiitoslauseen.
Näin alkoi aika kulumaan päivittäin eteenpäin. Melkein joka päivä meno oli yhtäläinen.
Vaikka tässä suurikauppiaan paikassa olikin paljon piikoja, tuot'hätää sai Elsa huomata että hänen osakseen tuli kaikkein raskain työtaakka. Hänen, juuri hänen, piti joutua joka paikkaan, asiat juoksemaan, huoneet puhdistamaan, pyykkiä pesemään ja viimeiseksi kaikkia toisia piikoja passaamaan, josta kaikesta hän sai toisilta kateen-silmäyksellisiä suurkiitoksia ja toisinaan aika rähinää sisältävät haukkumiset. Vieläpä toisinaan sanoivat hänelle: "Hän on meidän paras."
Kaikkein rakkain mikä Elsalla oli ja johon hän ei päässyt hyvinkään monesti, se oli kirkkoon. Toiset kyllä kävivät kirkossa hänenkin edestään, kumminkin he aina kirkkoon menon nimellä virsikirja kainalossa ulos läksivät, luvan rouvalta siihen saatuansa. Rouvalta näytti olevan tykkänään unhotuksissa Elsa, ei hän Elsan ulospääsy-vuoroa näyttänyt ensinkään muistavan, vaan se oli siitä yksinkertaisesta syystä, kun ei hän ulos kärttänytkään. Näin ollen oli hän ollut paikassa kokonaisen talven, eikä tällä ajalla ollut vielä kertaakaan päässyt mummonkaan luona käymään. Sattui kerta eräänä sunnuntai-iltapäivänä, kun toiset piiat taaskin tavallisuuden mukaan ulos itseänsä pyysivät, että rouva pysäytti muutaman heistä, huusi Elsan luoksensa ja sanoi:
"Kuinka se on Elsa sinun kanssasi, kun ei sinulle ulospääsön vuoroa koskaan tule? Minun syyni se ei ole, kun toiset aina pyytää, niin minä olen luullut että nämät pyytävät sinua edestänsä kotona olemaan."
"Ei minua ole kukaan pyytänyt", vastasi Elsa.
"Eikö, no sepä on erinomaisen hävytöntä toisten puolelta sinua vastaan, sinua joka saat tehdä kaikki työt."