"Ja te ette saa häntä puhutella, se tietäkää, tyttö on minun omaisuuttani", sanoi pää-puukhollari, se, jonka sanottiin taloa selässään kantavan.
Elsa kuuli sen, vaan ei vastannut mitään, meni vaan kyökkiin ja vihdoin sänkykamariinsa; virsikirjansa laski hän sievästi nurkkahyllylle.
Kun hän oli juuri ennättänyt pukeutua arkipukuunsa, astui rouva kamariin.
"Elsakin sai kerran vuodessa käydä henkimässä keuhkoonsa raitista ilmaa täyteen. Kävitkö sen mummon luona Punavuorilla, josta joskus olet ikävöiden maininnut?" tuumaili rouva.
"Minä kävin kirkossa ja mummon luona", vastasi Elsa lyhyesti.
Rouva jatkoi:
"Minä kuulin äsken akkunasta, että meidän taloudenhoitaja kutsuu sinua omaisuudekseen; hän varmaankin aikoo naida sinut ja sitten ruveta itse miehekseen, kaiketi kauppiaaksi."
"Naikoon vaan, vaan kysyköön ensin minulta luvan", vastasi Elsa.
"Tietysti hän sen tekee", sanoi rouva.
Sitten antoi rouva käskyjä ensi viikolla alkavasta suuresta kevätpyykistä. Siinä taas oli Elsalla oleva etevä osa, hän kun kelpasi melkein työn johtajaksi tuossa vaatteiden puhtaaksi pesussa. Käskyt annettuaan poistui rouva.