Vieraat astuivat sisään ja emäntä kaikkein ensimmäiseksi näytteli heille kaikki huoneensa ja parhaat esineensä. Kauppiaan rouvaakin kovasti miellytti emännän somat huoneet ja vielä enemmän omituiset vanhan-aikaiset, mutta arvokkaat huonekalut. Elsakaan ei ollut moista ennen nähnyt. Elsa ei kumminkaan kauvan joutanut katselemaan emännän kalleuksia, vaan täytyi kiiruhtaa pihalle kärryiltä tyhjentämään oman rouvan kapineita. Kun hän siinä kärryä tyhjensi, saapui siihen hiljaa hiipien lapio kädessä talon poikakin. Mitään ei hän puhunut, kohautti vaan hattuansa ja puristi toisella kädellään lapion vartta; siinä hän sanatonna seisoi, vanhan aatelis-suvun jälkeläinen, lapio kädessä isäinsä maata ja pihaansa nuoren palvelustytön katseilta puollustamassa. Elsa ei ollut poikaa näkevinään, kumminkin hän piti miestä joteskin omituisen näköisenä.
Kun Elsa oli kaikki kapineet sisään ja paikoilleen saanut, sai hän luvan hiukan istahtaa, joka ei ollutkaan pahitteeksi pitkän matkan jälkeen. Emäntä laittoi sillä välin ruokaa vieraille, jossa hänellä oli tyttärensä ja piika apuna. Rouva oli Elsalle kertonut että talonväki, johon asumaan menisivät, on vanhaa aatelia, mutta heidän käytöksessään ja työtelijäisyydessään ei Elsa voinut muuta huomata kuin vakaisen talonpoikaisväen. Kun vieraat olivat päivällistä saaneet, läksi emäntä näyttämään uintirantaa ja uintihuonetta. Elsa ja lapsetkin saivat seurata mukana. Siellä emäntä erittäinkin Elsalle huomautti kuinka syvä meri oli uintihuoneen kohdalla, että jos hän lapsia siellä uittaa, ei hän muutamissa paikoin lähde aivan kauvas; muutoin osoitti emäntä erittäin edulliseksi ja lasten uintipaikaksi sovelijaaksi erästä lahden sopukkaa, jossa oli kaunis valkoinen hietapohja ja lämmin matala vesi.
Kauppiaan rouva olikin juuri varta vasten tullut siihen paikkaan sentähden, että saisi uida ja karkaista omaa terveyttänsä, kuin myöskin antaa lasten uida. Matkan päätarkoituksena oli siis uiminen.
Sitten koko kesän kuluessa olikin rouva erittäin tyytyväinen kesäänsä, sillä lapset, jotka Helsingistä lähtiessä eivät vielä ensinkään uida osanneet, olivat syksyllä kelpo uimareita. Itse virkistyi hän niin, että kuvastaan peilissä katsoessaan huomasi olevansa ihan kuin uusi ihminen. Kaikki muut muutti näköänsä paitsi Elsa, sillä hän oli jo entiseltä niin täysiverinen, ett'ei muutosta voitu hänen kasvoillansa eroittaa.
Talon rannassa oli pieni venhe, sillä sai Elsa käydä kerta viikossa Tammisaaren kaupungissa hakemassa rouvallensa mitä milloinkin. Kerta syksymmällä kun hän taas meni Tammisaareen, tuli häntä vastaan kadulla nuori merimies, joka oli pitkä ja hoikka ikäänsä nähden, sillä hän oli vielä kovin nuoren näköinen. Poika tuo pysähtyi Elsan kohdalla ja tirkisti tarkasti tyttöä silmiin, sanoen vihdoin hyvän päivän.
Elsa kääntyi myöskin katsomaan ja vastasi:
"Matti se hiljankin on!"
"Elsa sinä olet näenmä sittenkin", tuumi Matti.
Laiva, jossa Matti oli palveluksessa, oli saapunut sentähden Tammisaareen, kun heillä oli sinne lastia tuotavana. Siinä kadulla syntyi Elsan ja Matin välillä pitkä keskustelu, jonka loputtua he erosivat kukin suunnallensa, toistensa kättä kauvan puristaen.
Suoritettuaan ostonsa kaupungissa istui Elsa ruuheensa, alkaen soutaa lahden tyyntä pintaa. Reitillä näkyi laiva, jolla Matti oli mustasta Aasiasta palannut. Elsa katseli mustaa uhkeata laivaa, sen liehuvia lippuja, komeita mastoja ja raakapuita ja hiljalleen hyräillen muuatta virren värssyä souti hän soutamistaan siihen lahteen, jonka rannalla hän asuntoa piti.