Kun mummo oli töllin haltuunsa saanut, antoi hän sen puhdistaa, korjata ja verhota oikein sieväksi. Sitten hän otti siihen hyyryläiset asumaan, ja tuumi sitten Matille ja Elsalle:
"Joutaahan nyt kasvovattaa siinä rahoille korkoa."
Kesä-aikana kävi vaatteiden peso lammin rannalla mainiosti; siellä oli kuivausnurmikkoa ja mitä vaan tarvittiin, eikä siellä häirinnyt kukaan muut kuin toiset pyykkärit, siellä kaukana kaupungin touhakosta. Syksyn tultua oli taas rahaa säästössä, ja Matti meni taas kouluun.
Matti kävi koulua jouluun saakka ja edistyi oikein Porvoon-mitalla. Mutta kun tuo korkea juhla saapui ja sitä vietettiin mummonkin mökissä, tuli Matti pyhinä kovasti kipeäksi, niin että Elsan täytyi hakea hänelle lääkäri. Lääkäri sairaan nähtyänsä pudisti tyytymättömänä päätänsä ja kirjoitti rohtoja. Sairas sai rohtoja, vaan kuolema seurasi kuitenkin kolmantena joulupäivänä. Kaiken sairastusajan hoiti Elsa taukoomatta, levähtämättä Mattia, sitä Mattia, jonka hän kerran oli korjannut maantien ojasta nälkään kuolemasta. Parhaassa kukoistuksessaan hän pääsi pois.
Tämän kuolemantapauksen johdota puki Elsa itsensä mustiin vaatteihin, osoittaen, että hänellä oli suru. Mummo teki sen saman.
Oli poikia Punavuorella syntyneitä ja siellä kasvaneita, jotka olivat tulleet sekä Elsan että Matti-vainajan tuntemaan. Heidän joukossaan oli myöskin sellaisia, jotka olivat käyneet mailman ympäri ja sen kaikilla merillä, joko monta sellaistakin jotka olivat soudelleet kiven kanssa kilpaa omassa rannassa. Muutamilla heistä oli hattu, ostettu uljaissa ulkomaan kaupungeissa, ja muutamat menivät ja ostivat hatun Helsingin hatunkauppiailta, kumma se, että he iloissaan pukivat itsensä ja päänsä verhosivat uudella hatulla. He tahtoivat haudata kunnialla nuorta meripoikaa, He tahtoivat laittaa oikein sievät lippu-hautajaiset, saattaa vainajata lippujen kanssa hautaan. Kukin tahtoi näyttäytyä niin uljaana kuin mahdollista, ja jos mahdollista herättää jotakin huomiota Elsassa, nyt kun hän heidän ajatuskantansa mukaan oli päässyt miestä itsellensä kasvattamasta, eli toisin sanoen oli tuossa kasvatuksessaan epäonnistunut. Niin sai Matti aika saaton jälkeensä, jotta sitä mielellään sivullinenkin katseli. Siinä istui Elsa mummon rinnalla musta silkki päässä, ja näytti niin ihmeesti mummon tyttäreltä, vaikk'ei ollut sukua ei syntyä, ja haudan reunalla itkivät Elsa ja mummo niin, että toisetkin rupesivat sen vuoksi itkemään.
"Se on ihmeellistä, kuinka he niin rakastivat tuota poikaa", sanoivat ihmiset.
Kirkkoherra, joka oli hautaa siunaamassa, puhui kuinka kristillinen rakkaus voipi paljon, kun se totinen on, niinkuin vainajallekin asetettu ystävyys oli selvä merkki siitä. Hän oli aina ollut sellaisten ihmisten luona, joiden tykönä oli löytänyt hellän kodin, ja vielä, kuljettuaan kaukana vierailla mailla, oli uudestaan hellään kotiin osunut. Nyt oli hän saanut muuttaa kodista kotiin.
Haudan siunattua ja mullalla täytettyä pisti Elsa multaan pienen päreristin. Sitten mentiin mummon taloon, jossa vielä oli pari kahvikuppia mieheen juotava.
Kahvia juodessa alkoi muudan vanhempi merimies, jolla oli täysikasvuinen poika, puhumaan: